Ihana inspiraatio!
Anni Peltolan lempeät opit taidepäiväkirjapolulta
*Kirja saatu tekijältä.
Taidepäiväkirja, art journal, kuuluu niihin ihaniin asioihin, joita Instagram on tuonut elämääni. Ryhtyessäni seuraamaan taidetilejä fiidini täyttyi upeista, inspiroivista kuvamaailmoista, joita ihmiset loivat kirjojen sivuille. Vannoutuneena päiväkirjan kirjoittajana haltioiduin tästä toisenlaisesta tavasta dokumentoida elämän ja mielen joskus sanojen ulottumattomiin lehahtavia liikahduksia.
Ensimmäinen taidepäiväkirjani vuonna 2021 oli keräelmä Instagramin innostavia ihmeitä. Maalaaminen oli silloin vasta ujuttautumassa elämääni, ja harjoittelin ottamalla vaikutteita näkemistäni maalausideoista. Kirjana toimi kirjastosta poistettu Kahlil Gibranin teos Temppelin porteilla vuodelta 1978. Sen ohuet sivut oli pohjustettava gessolla, joskin monelle sivulle jätin näkyviin kauneimpia lauseita Gibranin tekstistä.
Myöhemmin olen tehnyt muutamia taidepäiväkirjoja lisää: yhden lopputyönä terapeuttisen taidetyöskentelyn opintoihin, toista yhdessä lapsen kanssa nopeaan luovuusnälkään, kolmatta silloin tällöin itsekseni hiljaiseen tunteentutkailuun. Samalla tavoin säännöllistä taidepäiväkirjailusta ei minulle ole tullut kuin perinteisestä päiväkirjan kirjoittamisesta. Se on kuitenkin aina olemassa oleva mahdollisuus pieneen hyvinvointia kasvattavaan luovaan tuokioon itsensä kanssa.
Mielen hellimistä rajoja rikkoen
Yksi merkittävimmistä Instagram-inspiraattoreistani on ollut Mimii Creative, eli Anni Peltola. Entinen toimintaterapeutti päätyi makramee-solmeilun myötä luovaksi yrittäjäksi, joka sittemmin löysi taidepäiväkirjamenetelmän, ja se oli menoa. Menetelmä antoi vapaan tilan heittäytyä johonkin uuteen, johonkin, mitä voi tehdä ilman että tarvitsee niin sanotusti osata. Anni alkoi järjestää makramee-työpajojen lisäksi omia art journal -kursseja. Tänä keväänä Annilta ilmestyi Cozy Publishingin julkaisemana herkkä ja ihastuttava taidepäiväkirjaopas, Lupa luovuudelle.
Pieni pysähdys, luovuuden ovi auki, ja väri, kaunis paperi tai lehtileike löytää kohtansa ja synnyttää sivulla jotain, mikä silittää sielua surun tai stressin keskellä.
Annin kirja on kutsu ottaa tämä iloa, yhteyttä ja itsemyötätuntoa hellivä menetelmä osaksi arkea. Kirja innostaa oikeasti kokeilemaan, koska Annin tyyli, joka kirjan kuvituksissa näkyy, on helpostilähestyttävä. On olemassa sellaisiakin art journal -kursseja, joissa yhtä aukeamaa "tuherretaan" tuntitolkulla - lopputulos voi olla upea, mutta samalla kynnys tekemiseen kasvaa kerroksittain. Pitkäjänteiselle kerrostamisellekin on hetkensä, mutta itseäni viehättää Annin tyylistä syntyvä kepeyden vaikutelma, se, että yksi päiväkirjan sivu voi syntyä sillä aikaa, kun kahvi tippuu.
Siinä se pointti onkin, sillä Annin päiväkirjat ovat syntyneet keskellä pikkulapsiarkea. Joskus aikaa tekemiseen on ollut tunti, joskus minuutti. Kun päiväkirjan teosta on muodostunut rutiini, se palvelee tarkoitustaan myös ohimenevänä siveltimen huiskaisuna sivunnurkkaan. Siis ilman pienintäkään suorittamista ja lopputuloksen odottamista. Ja silti, sen vaikutus toimii: pieni pysähdys, luovuuden ovi auki, ja väri, kaunis paperi tai lehtileike löytää kohtansa ja synnyttää sivulla jotain, mikä silittää sielua surun tai stressin keskellä.
Taidepäiväkirja on terapiaa parhaimmillaan.
Se kuuntelee sanatonta kieltä, ymmärtää enemmän kuin tietoinen mieli, kertoo vastauksia yllättävästä vinkkelistä ja säilyttää muistot koetuista tunteista.
Lupa luovuudelle -kirja sisältää kaikki tarvittavat ohjeet alkuun pääsemiseksi, niin konkreettisten välineiden osalta kuin myös asenteen ja mielenmaiseman osalta. Jos menetelmä on sinulle aivan uusi, tai tunnistat mielenperukoilta epäilyksen, ettet osaa tehdä mitään kuvallista, tämä kirja on sinulle. Matalan kynnyksen taidetta! Eikä edes tarvitse ajatella, että sen pitäisi olla taidetta, jos tuo sana tuottaa painetta. Anni ehdottaa vaihtoehdoiksi kuvapäiväkirjaa, luovuuskirjaa tai sotkukirjaa. Kirja, jossa päästät irti kaikesta yrittämisestä tehdä jotain tietynlaista.
Se on tietysti helpommin sanottu. Joskus pitää oikein yrittää olla yrittämättä mitään. Taidepäiväkirja on kuitenkin armollinen. Se kutsuu kohtaamaan keskeneräisyyttä. Minkään sivun ei tavallaan tarvitse tulla valmiiksi. Sivujen tekeminen on tutkimista, mahdollisuuksien tunnustelua. Oman mielen ja kehon kuuntelua. Leikkiä. Jotakin sellaista epämääräistä, mitä ehkä tavallisesti yritämme välttää halutessamme tuottaa jotain hyväksyttävää. Rajojen rikkomista.
"Tässä normien ja odotusten täyttämässä maailmassa taidepäiväkirja on täydellinen mahdollisuus tehdä ihan juuri sitä, mitä mielesi halajaa!"
- Anni Peltola
Annin kirjaan on ripoteltu lainauksia muilta taidepäiväkirjan tekijöiltä. Nämä pienet tarinat ilmentävät sitä merkityksellisyyttä ja moninaisuutta, jonka tämä menetelmä mahdollistaa. Kirja kannustaa etsimään elämästä niitä hetkiä, olosuhteita ja miljöitä, jotka tuovat juuri sinulle hyvän olon. Toisaalta se myös muistuttaa ottamaan luovat hetket mukaan arkeen yllättävillä tavoilla. Teitpä taidepäiväkirjaa yksin illan hiljaisuudessa, lasten äänimaisemassa keittiön työtasolla tai tuntikausia kahvilassa ihmisiä ihmetellen, se on aikalahja itsellesi.
Kirjan tehtävät johdattavat kokeilemaan askel kerrallaan. Silloinkin, kun kädet ovat täysin vapaat, sääntöjä ei ole, eikä tiettyä lopputulosta tavoitella, step-by-step -ohjeet ovat aika kivoja. Luovuus lähtee parhaiten liikkeelle, kun sille asetetaan jonkinmoiset raamit.
Luonto tulee paperille
Minut on uudelleeninspiroitu (tavoitellen suomennosta sanalle reinspired). Ei Annin kirjan lukemisen jälkeen voi mitään muuta kuin tarttua välineisiin ja avata puhdas aukeama.
Poimin ajastani yhden aurinkoisen aamupäivän ja päätän viettää sen luonnossa. Toimistonani toimikoon tällä kertaa sammalmätäs metsässä, jonne kotoani on parin minuutin kävelymatka. Mukanani on eväitä, kaksi sivellintä, joitakin kyniä ja väriliituja, vesivärit, vesipurkki, vähän kollaasipapereita ja lehtileikkeitä, valkoista akryylimaalia, liimaa ja kirja.
Sovellan tehtävää "Rakas minä" Annin kirjan sivuilta 93-95. Tarvittavaa valokuvaa itsestäni ei nyt tähän hätään ole, mutta ehkä lisään sen myöhemmin. Nautin myöhäisen aamiaisen linnunlaulun äärellä ja kirjoitan vesiliukoisella värikynällä tyhjälle sivulle sanoja siitä, mitä kaipaan elämään tällä hetkellä. Sitten kuljetan kynää sivulla silmät suljettuina, sivelen viivoja vedellä, liimaan päälle paperinpaloja, maalaan valkoisella, roiskin oranssia, lisään liitua. Juuri, kun olen vetämässä vesivärillä sivun halki kiemurtelevaa viivaa, nostan katseeni ja ohitseni alle metrin päästä matelee pieni kyy. Jähmetymme hetkeksi molemmat, sitten jatkamme kiemurtelua.
Muu maailma tuntuu kaukaiselta tässä oman metsätaidehetkeni ajattomassa olemisessa. Mieli tyhjenee, ja paperille tuntuu tulevan jotakin mielen takaa, syvemmältä kuin ajatukset. Yksinkertaiset välineet, maalin tai liiman kuivumisen odottelut ja äänten täyttämän hiljaisuuden kuuntelu polunreunassa rajaavat tekemistäni. Tunti kuroutuu hitaasti ympäri.
Tämä on taas tätä tyyneyden kapinaa, pehmeää vallankumousta, jota toteutettiin Annin ja Mirvan voimakorttityöpajassakin runsas viikko sitten. Kuinka arvokasta on "hyödytön" maalailu metsämättäällä! Anni hehkuttaa haahuilun puolesta myös kirjassaan:
"Kannustan sinua kokeilemaan päämäärätöntä tekemistä. Salli itsellesi muutama tunti ja luuhaa luvan kanssa aivan hyödyttömissä paikoissa. Olennaista on, että sinulle tulee hyvä mieli. Tietysti on vielä mahtavampaa, jos voit tehdä tällaista säännöllisesti. Tutki jälkeenpäin vaikkapa taidepäiväkirjasi parissa, miltä se tuntui. Millainen olo haahuilusta tuli?"
Ja siltä varalta, että tämä tyynen kapinallinen päämäärättömyys tuntuisi sinusta väärältä, Annin muistutus on tärkeä:
"Mitä paremmin minä voin, sitä paremmin luovuuteni voi.
Mitä paremmin luovuuteni voi, sitä kokonaisempi ja hyvinvoivampi olen - ihmisenä, äitinä, puolisona ja ystävänä."
Näin se on. Ei itsensä kanssa metsässä oleminen ja tavoitteeton taiteilu hukkaan mene.
Lupa luovuudelle on niitä kirjoja, jotka saattavat käynnistää isojakin muutoksia lukijansa elämässä. Mihin muutamasta viivasta tyhjällä sivulla alkanut tekeminen voikaan johtaa? Sisäänpäin, eteenpäin, ylöspäin…
Nimittäin, sen ensimmäisen, Kahlil Gibran -päiväkirjani ensimmäiselle sivulle kirjoitin kalligrafialla sanat "Art journal 2021 - kohti tietoisuustaidetta". Tuo sana oli minussa jo odottamassa, että otan selvää, mitä se tarkoittaa. Sillä tiellä ollaan.
- Lupa luovuudelle -kirjan voi ostaa Mimii Creativen verkkokaupasta tai esimerkiksi Suomalaisesta Kirjakaupasta. Se on saatavilla myös englanninkielisenä. Myös kirjastojen kokoelmiin se on hankittu ainakin Vaski- ja Helmet-kirjastoissa.