Pehmeyden vallankumous alkaa turvallisesta tilasta

Jaettua luovuutta Valon ja varjon voimakortit -työpajassa Helsingissä

Katson neljää juuri askartelemaani korttia, joiden väri- ja muotokieli tuntuu hyvin tutulta, minunkaltaiselta, toisaalla jo joskus toistuneelta. Turkoosin sävyjä, joissa vihreä ja sininen vaihtelevat osuuttaan, keltaisen pilkahduksia ja ruskean eri tummuuksia. Näistä väreistä minulle tulee rauhallinen, haikea olo. Mono no aware, japanilainen termi kauneuden katoavaisuuden herättämälle kaipuulle, ilon ja surun yhteenkietoutuma.

Kirjoitamme kukin omassa hyvässä kuplassamme vastausta kysymykseen: "Jos voimakorttisi puhuisi sinulle, mitä se sanoisi?"

Aiemmin, ennen korttien tekemisen aloitusta, toinen ohjaajista on todennut, että kuvien ja värien kautta saa paremmin yhteyden tiedostamattomaan mieleen kuin sanojen kautta. Tekeminen aloitettiin kastelemalla isokokoinen paperi vedellä ja pudottelemalla märän päällä kiehtovasti kiemurrellen leviämään lähteviä akryylimustetippoja. Värit valikoituvat silmän ja sielussa heräävän hyvänolontunteen yhteispelin ohjaamana. Intuitiivisesti. Vierustoverinkin paperi näyttää upealta, mutta emme ole tulleet paikalle opettelemaan tekemään jotakin mahdollisimman taitavasti, vaan katsomaan, mitä annetut tarvikkeet saavat meissä tänään heräämään ja toteutumaan.

Yhdessä luovan kohtaamisen puolesta

Valon ja varjon voimakortit -työpaja on Mirva Keski-Vähälän (Colour Box) ja Anni Peltolan (Mimii Creative) yhdistetyn osaamisen ja näkemyksen tulos. Naiset tunsivat toisensa jo ennen kuin heistä tuli omanlaisiaan toimijoita luovan alan yrittäjinä. Kummallakin on ollut oma suuntansa, ja tämän työpajan toteuttamisessa heidän polkunsa risteävät kauniisti.

Mirva on alunperin tanssitaiteilija ja koreografi. Hän ajautui taiteen kentältä vähitellen sosiaalityön puolelle tanssiterapian kautta. Hänellä on pitkä kokemus perhetyöstä, luovien menetelmien ohjaamisesta sekä turvallisemman tilan periaatteiden esiintuomisesta.

Anni on taustaltaan toimintaterapeutti, joka yhden illan makrameekurssilla syttyneen innostuksen johdattamana on nykyään muun muassa taidepäiväkirjakursseja ohjaava taiteilija ja yrittäjä.

Yhteistä heille on ajatus siitä, että luova tekeminen on kohtaamisen väline. Taiteenmuodolla tai materiaalilla ei ole väliä, se on milloin tanssi, milloin savi, milloin lehtileikkeiden asettelu päiväkirja-aukeamalle. Kyse on siitä, millaisia muita tapoja kuin puhuminen meillä on käytettävissämme itsemme ja toistemme kohtaamiseen.

Turvallisemman tilan ohjeistus on olennainen osa Mirvan Colour Box -yrityksen kaikkea toimintaa. Sen tarkoitus on taata moninaisuuden kunnioittaminen ja inklusiivisuus. Mirva poimii seinältä kanvaasille maalattuihin puunlehtiin kirjoitetut ohjeet ja käy ne työpajan osallistujien kanssa läpi. Olemme tulleet paikkaan, jossa huolehditaan siitä, että jokainen voi olla rauhassa itsensä kaltainen joutumatta syrjityksi tai edes epähuomiossa loukatuksi.

Sellainen ympäristö vapauttaa luovuuden.

Mirvan missiona on rakentaa yhteisöjä, joissa turvallisuudentunne syntyy luovan tekemisen kautta. Fyysinen tila voi tarjota sellaiset puitteet ja estetiikan, jotka tukevat tässä, mutta loppuviimeksi keskeistä on se, mitä tapahtuu ihmisten välillä. Kun ihmisille annetaan eteen luovan toiminnan välineitä, joita jokainen ryhtyy käyttämään kukin itseään kuunnellen, silti samoissa raameissa, syntyy yhteys. Luova tekeminen vahvistaa jokaisen turvallista yhteyttä omaan itseensä, mikä rakentaa sosiaalista turvallisuutta yhteisössä. Luovasti käytettävät välineet ovat linkki yksilön turvantunteesta yhteisön turvallisuuteen. 

Myös Anni vahvistaa, että kun ihmiset kokoontuvat yhteisen asian äärelle, syntyy turvallisuutta, joka mahdollistaa luovuuden. Luovuuteen on vaikea heittäytyä, jos ei tunne turvaa suhteessa itseensä tai toisiin ympärillä.

Tätä on tänä aurinkoisena lauantaina todistamassa seitsemän ihmistä, jotka ovat tulleet katsomaan omia valojaan ja varjojaan. Aluksi meditoimme kuljettaen kehossamme mielikuvaa eri suuntiin osoittavasta valosta. Meditaation päätteeksi meitä kehotetaan avaamaan näkevät silmät – takaraivosta asti näkevät – jotta voisimme luovan työskentelyn aikana todella nähdä, ei vain katsoa, kirkkaammin omat valomme ja varjomme.

Teemme pöydän ympäri kierroksen siitä, mikä itse kullekin tuo tällä hetkellä valoa elämään. Mirva nauraa yllättyneenä, ettei kukaan maininnutkaan esimerkiksi lapsia tai koiraa, vaan jakamisessa toistuivat luovat asiat, luontokokemukset ja arjessa pilkahtavat jaksamisen kohdat. Emme jaa tarinoitamme tämän enempää, mutta jotakin yhteistä tässä tuntuu olevan läsnä, muutakin kuin se kuriositeetti, että suurimman osan nimi alkaa K:lla.

Valmis pöytä laskee tekemisen kynnystä

Anni antaa ohjeet korttien aloitukseen. Keskellä pöytää on korillinen musteita, muutama maalinappi ja purkki sormisuolaa. Seinustan suunnalla on pinoittain aikakauslehtiä ja valmiita paperirepaleita kollaasitarpeiksi. Siveltimet ja sakset odottavat viinirypäleiden, pullaviipaleiden ja hieman lemahtavan homejuuston vieressä. On ihanaa tulla valmiiseen pöytään. Tekemisen kynnys on samalla tasolla kuin Colour Boxin tilat, jonne laskeuduttiin kadulta pari rappua alaspäin.

Seuraa ajan etenemisestä piittaamaton, puskemisesta ja pakottamisesta täysin irrallaan oleva, silmän ja käden koordinaatioon nojaava, mielen ja tunteiden sanattomasta puheesta nouseva toimintajakso, jossa olemme yhdessä yksin. Luovuus on innoissaan keskellämme. Kortteihin piirtyy maailmoja leikattujen kuvien yhdistelmistä, valikoiduista sanoista ja taustavärien tunnelmista. Ei tarvitse tietää, mitä tekee.

Kaiken keskellä huomaan samastuvani meritursaaseen. Huomioni kiinnittyy suljettuihin tai puoliavoimiin silmiin. Löydän sinistä ja ruskeaa, heiveröisiä kukkia. Kultaiset pisteet kutsuvat.

Aika ei tietenkään riitä. Olemme eritahtisia. Saan juuri ja juuri neljä korttia valmiiksi, loput otan mukaan. Mirva sanoo jonkun aimmasta työpajasta tehtailleen kortteja koko seuraavan yön. Tämä on prosessi. Tämä oli vasta alku.

Valon määrän kasvattaminen jaetun luovan toiminnan kautta muuttaa maailmaa. 

En osaa sanoa (vielä ainakaan), mikä valmistuneissa korteissani on valoa, mikä varjoa. Meritursas liittyikin siihen, niiden yhteenkietoutumiseen. Lonkeroiden liike on elämän liikettä, valo ja varjo ovat aina kaikkialla yhdessä. Tulee mieleen myös avautumisen ja sulkeutumisen toisistaan riippuvainen liike. Luova tekeminen on minulle sulkeutunut tila, omaan maailmaani kääntynyt, sillä sieltä kaikki löytyy. Avautuminen tapahtuu, kun luovan tekemisen lopputulos annetaan muiden nähtäväksi, ja kun ryhmässä jaetaan se, mikä halutaan jakaa.

"Jos voimakorttisi puhuisi sinulle, mitä se sanoisi?"

Tämä on avaava kysymys. Vastaus nousee tiedostamattomasta, siitä osasta itseä, joka tietää enemmän kuin itse tiedän tietäväni. Kortti kertoo minulle kauniita lauseita, sellaisia, joita en tietoisesti itselleni sanoessani uskaltaisi ihan uskoa. Lohdullisia lauseita, jotka saavat minut tuntemaan itseni näkyvämmäksi.

Jälkeenpäin Mirva toteaa työpajasta kertovassa Instagram-päivityksessään näin:

"Tullessamme nähdyksi yhteisen pöydän ääressä varjojemme kanssa valo lisääntyy."

Tämän voi kokea todeksi. Omien varjojensa näkeminen on valon suuntaamista sinne, mihin ei ole ennen uskaltanut katsoa. Ja kun teemme sen yhdessä toisten kanssa, meistä tulee soihtuja. Valon määrän kasvattaminen jaetun luovan toiminnan kautta muuttaa maailmaa.

Lauantai-iltapäivän vallankumous

Mirva ja Anni puhuvat kumpikin pehmeämmän, hitaamman tekemisen puolesta. He edustavat esimerkkejä siitä, miten moni sote-alalla työskentelevä uupuu ja hakeutuu luovaan ammattiin, kun taas taidekentän ammattilaiset lähtevät etsimään merkityksellisyyttä kohtaamistyöstä. Hyvinvointialan ja taiteellisen alan toisiinsa lomittuminen on tätä päivää.

Se, kuinka kysyttyjä erilaiset kädentaidon kurssit tällä hetkellä ovat, kertoo jotain siitä, että ihmisten tarve läsnäoloon ja yhteyteen on valtava. Nimenomaan niihin. Esteettisen tarpeen ja käsillä tekemisen tarpeen takaa löytyy usein nimenomaan tarve olla rauhassa itsenään ja tulla nähdyksi. Lopettaa kiire ja suorittaminen, "aina vain enemmän" oleminen, riittämättömyys.

Tämä pehmeä, ajaton iltapäivä Helsingin Mariankadulla – totesimme melkein yhteen ääneen: "voisipa aina viettää lauantaita näin" – oli siis yllättävän vallankumouksellinen. Tällaiseksi me haluamme maailmaa muuttaa, turvallisemmaksi tilaksi, jossa voimme heittäytyä luovasti ihmisenä olemisen valoihin ja varjoihin, tarvitsematta piiloutua, tarvitsematta paljastella.

Lisätietoa:
Colour Box
Mimii Creative

Anni Peltolalta on juuri ilmestynyt kirja Lupa luovuudelle - Lempeä taidepäiväkirjaopas. Kirjan esittely tulossa pian Kirjallisuus-kategoriaan.