VIRTUAALIGALLERIAN KUUKAUDEN TAITEILIJA: 

1.2.-28.2.2025

Kati Laitinen

"Ihmisyyden äärellä"

Kati Laitisen esittely

Viimeiset vajaa kymmenen vuotta olen pyhittänyt aikani paljolti äitiydelle ja aidon itseni esiin kaivuuhommille.

Tonkiminen ei ole ollut aina kauhean mieltä ylentävää ja joskus sitä on myös kaivellut ihan väärillä välineillä. Nykyisin on niin monen sorttista tietoa helposti saatavilla, että siinä on saattanut joskus käydä myös se klassinen: metsä häviää puiden sekaan. Aitous ja läsnäolo hukkuu niksihulinaan.

Mutta eipä siinä. Kuulunee elämään, että välillä sitä vähän harhailee, kunnes taas löytää uuden polun millä kipitellä.

Minuuttani metsästäessä olen yrittänyt sovitella itselleni myös jonkinlaista selkeää maailmankuvaa. Tuuminut, että mikäs se voisikaan olla minulle totta? Tuoda turvaa ja lohtua, kun hommat menee mönkään ja toisaalta auttaa näkemään ja uskomaan elämän ihanuuksiin.

Sovituskoppi on vielä vähän hujan hajan, ja vaikka aina välillä viskonkin sieltä ulos sopimattomia kappaleita, on kokonaisuus vielä vähän hullunkurinen. Tai mistäs sitä tietää, ehkä omasta totuudestani saakin muodostua iloinen sekoitus hellehattua ja huopikasta. Katsotaan.

Vaikka minulla ei ainakaan vielä ole selkeitä vastauksia useimpiin omiin tai maailman mysteereihin, olen kyllä loputtoman utelias. Elämä on niin mahdottoman monimuotoista, että en varmaan koskaan kyllästy sitä ihmettelemään. Ihmettely lieneekin yksi vahvimmista ominaispiirteistäni.

Näistä mieleni mietoksista on syntynyt myös tämä virtuaalinen taidenäyttelyni. Koska elämäni ei ole kovin tarkkaan harkittu kokonaisuus, ajattelin ettei sellainen tarvitse olla tämä näyttelynikään.

Olen koonnut näyttelyyni sarjan keskenään jokseenkin erilaisia teoksia ja teemoja viime vuosien ajoilta. Kaikkia niitä yhdistää kuitenkin jonkinlainen inhimillinen ihmettely, kasvu, tunteet ja lämpö.

Toivotan sinut sydämestäni tervetulleeksi taidenäyttelyyni "Ihmisyyden äärellä". Toivon kovasti, että olen tavoittanut teoksissani ja teksteissäni jotain merkityksellistä myös sinun elämänpolultasi.

Rakkain terveisin, Kati

Ps. Kaikki teokset ovat myytävänä. Laitahan minulle viestiä, jos joku niistä puhuttelee sinua erityisesti. Viestiä voit laittaa instagramissa tilille @katkatti_art tai meilillä osoitteeseen katkattiartist@gmail.com. Tervetuloa myös Tuusulaan katsomaan maalauksiani paikan päälle.

Lisää teoksia ja tarinoita löydät Instagramista tililtä @katkatti_art

Lue alempaa teoksiin liittyvät tarinat sekä teosten koko- ja hintatiedot. 

Teokset

1. "Alkuvoima", 2023-2024

Akryylimaalaus

Aikojen alussa syntyi Äiti-maa. Mikä luomisvoima, mikä kaaos! Ja kaikki järjestyi loputa mitä kauneimmaksi luonnoksi.

Kaikki se valtava voima on myös minussa, sinussa, meissä kaikissa.

Minä pystyn ihmeisiin.

80x100

Hinta: 900€

2. "Fenixin jalanjillä", 2024

Sekatekniikka

Vaikka minusta tuntui, että olen aivan loppuun palanut, ehkä se ei ollutkaan niin? Mitä jos kaikki turha paloikin pois, vain jotta se kaikista tärkein pystyi löytymään? En minä palanut tuhkaksi turhaan.

80x100

Hinta: 700€

3. "Turvassa, kotona", 2024-2025

Akryylimaalaus ja tussi

Minä huokasin. Niin syvään ja raskaasti, että se oli melkein kuin vaimea huuto.

Olen tehnyt tätä matkaa niin kauan. Joskus jo luulin, etten pääsisi koskaan perille.

Vaikka matkani on ollut repaleinen, oikukas ja täynnä kiertoteitä, täällä olen.

En jaksa enää pelätä. Vihdoinkin olen turvassa kotonani.

80x100

Hinta: 800€

4. "Kuomaseni ilo", 2024

Akryylimaalaus ja tussi

En uskonut että näin voisi käydä. Että unohtaisin miltä ilo tuntuu!

Enhän osannut edes aavistella, että ilon voisi kadottaa. Mutta se kävi niin vaivihkaa, etten osannut olla varuillani.

Etsin aidosti kikattavaa itseäni joka paikasta, ja silti se keksi aina uusia paikkoja mihin piiloutua.

Sitten muistin jostain kuulleeni, että kaikki on jo meissä. Siis minussakin.

Oliko ilo sittenkin ylimmillään sisälläni? Missä?

Kokeilin voisiko se lymyillä sieraimeni sisällä tai kainalokuopassani? Ehkä se oli jäänyt jumiin kurkkuuni? Jotain outoa siellä nimittäin tuntui olevan.

Mutta ei. Ei sielläkään.

Minä hypähdin ja toivoin, että kunpa saisin sen pomppimalla säikähtämään ja menemään matkoihinsa.

Siinä hypähdellessäni tuli mieleen, että voisin kai samalla tanssia.

Ja niin minä laitoin musiikin soimaan ja minä tanssin.

Tanssin ja itkin. Tanssin ja huusin. Tanssin ja annoin musiikin täyttää kaikki ammottavat koloni.

Siinä sätkiessäni jotakin alkoi tapahtua kokkareelle kurkussani. En tiedä hävisikö se, vai löysikö ehkä keinon muuttua joksikin vähemmän möykkyisäksi.

Tanssin lisää. Hytkyin ja heilutin itseäni kuin lapsi.

Huomasin että ilo uskalsi jo kurkistaa.

"Tule vain", minä kuiskaan. "Tanssitaan yhdessä. "

Ja ilo tuli. Varovaisesti, mutta tuli.

Otin sitä käsistä kiinni. Suljin silmäni ja me pyörimme. Tosi kovaa!

Tunsin kyynelten valuvan pitkin poskiani, ja samalla minua nauratti.

Avasin silmäni ja katsoin iloa hymyillen syvälle silmiin.

Kiitos. Kiitos kun tulit.

Tulehan useammin.

80x100

Hinta: 700€

5. "Taikasäteet ja minä", 2024

Akryylimaalaus ja tussi

Olipa kerran eräskin Minä. Se puuhasteli päivät pitkät ja välillä se ei tehnyt mitään. Mutta silloin se mietti, että jo vain on laiskottelua tämmöinen peli. Äkkiä voisi tuonkin homman hoitaa. Ei siinä kyllä kauaa menisi.

Vaikka minä puuhasikin paljon, ei sen mielestä tullut hoidettua hommia kuitenkaan tarpeeksi hyvin. Joku, tai ehkä jopa kaikki muut, tekisivät varmasti nämäkin askareet ihan tuosta vaan!

Ja niin kuluivat päivät.

Olihan Minä toki kuullut, että olisi hyvä olla armollinen itselleen, tehdä yksi asia kerrallaan ja elää tässä hetkessä. Carpe diem, sanotaan ja tatuoidaan iholle muistutukseksi. Olisi sitäkin varmasti hyvä harjotella. Mutta missä välissä? Sitä Minä ei tiennyt. Oli niin paljon kaikkea.

Kun puuhiltansa ehti, Minä yritti keksiä myös ratkaisuja elämän suuriin mysteereihin. Sellaisiin kuin, että miten tämä maailma toimii? Mikä on totta ja mikä ei? Onko edes totuutta olemassa? Ja jo vain viimeistään avaruuden porteille ajatuksissaan astellessa, oli Minä niin kummissaan, että kerran se sitten heitti hanskat tiskiin ja tuumasi, että olkoon! Minä ei jaksanut selvittää enää yhtäkään mysteeriä. eikä hoitaa yhtäkään askaretta. "Nyt minä kyllä keitän kahvit!", se sanoi itsekseen ja niin se toden totta keittikin.

Ja siinä kahvia hörppiessään Minälle tuli mieleen, että ehkä sen ei tarvinnutkaan ratkoa kaikkea, ainakaan nyt. Se maisteli kahviaan verkkaisesti. Sepä maistuikin hyvältä! Siinä keittiön pöydän ääressä istuessaan, se katseli ulos ikkunasta. Minä huomasi, että ulkona satoi pieniä lumihöytyviä. Ne näyttivät kovin kauniilta tipahdellessaan hitaasti kohti maata.

Eivät taineet hiutaleet avaruudesta asti saapua, tiesihän Minä sen. Mutta siitä oli kiva miettiä, että ne olivat taikasäteitä, jotka tulivat tänne maapallolle onnea tuomaan. Minää hymyilytti. Sen sydämessä pilkahti jokin. Taikasädekö?

Ehkä säde teki Minän sydämeen pesän, kuka tietää. Sillä siitä lähtien, niin usein kun vain muisti, Minä keitti itselleen kupposen kuumaa. Ja aika usein juuri silloin, se tunsi säteen sydämessään ja tuumi: "tässähän minulla on kaikki".

80x100

800€

6. "Ikuinen rakkaus", 2024

Akryylimaalaus

"Vilkaisen kelloa. Punaiset numerot loistavat hämärässä, 02:18. Kuulen raskaan hengityksen vierestäni ja katson sinua. Huomaan kuinka toinen kätesi pilkottaa kahden täkin alta, mutta muuten olet vilttien alla lämpimässä. Ne ovat kuin suoja heiveröisen vartalosi päällä. Muistelen, että nuorempana et koskaan palellut.

Katson ryppyistä kättäsi. Sen tuttuja uurteita ja juonteita. Kätesi olivat väkivahvat ja monesti työn kovettamat. Ja silti hellimmät kädet mitä tiedän. Palautan mieleeni miltä tuntui, kun kiedot ne ympärilleni tai pujotit kätesi omaani. Tunsin että olet täällä turvanani aina. Nyt minä yritän olla sinun turvanasi. Joka ilta otan kätesi käteeni kun käymme nukkumaan. Rakastan sinua valtavasti. Enemmän kun aina muistankaan.

Vääntäydyn sängyn reunalle. Kuulen kuinka lattia narahtaa noustessani seisomaan. Korjaan yöpukuni helmaa ja huomaan sen kauhtuneen kovin pehmeäksi. Lahea kangas tuntuu ihollani hyvältä. Suoristan itseäni varovaisesti, mutta selkäni pysyy kumarassa. Pidän rappusten kaiteesta kiinni ja laskeudun varovasti alakertaan. Avaan tuvan oven ja hapuilen valonkatkaisijaa. Yöt ovat jo selvästi pimentyneet, syksy tekee tuloaan. Näemmeköhän me enää yhdessä seuraavaa kesää? Jaksatko sinä sinne asti? Jaksanko minä?

Mieleeni tulvii muistoja nuoruuden kesistä. Silloinkin oli kesä, kun tapasimme. Hait minua tanssimaan ja tartuit ensimmäistä kertaa käteeni. Voi kuinka hyvältä se tuntui! Minulla oli päälläni sininen kellohame ja valkoinen pusero. Tunsin olevani maailman kaunein ja onnellisin tyttö maailmassa!

Siirrän katseeni piirongin päällä oleviin kuviin. Siellä ovat kaikki rakkaat. Sinä ja minä, lapsemme ja lapsenlapsemme. Hääkuvassa hymyilen varovasti, minua jännittää. Miten nuoria me olimmekaan, vain hieman päälle kahdenkymmenen. Täynnä suunnitelmia, unelmia ja uskoa tulevaan. Uskoa meidän rakkauteemme.

Elämämme kelautuu mielessäni eteenpäin. Lapsemme syntymät, lomamatkat ja juhlapäivät, kaikki elämän tähtihetket tarkasti mielessäni. Erityisesti kaipaan kuitenkin niitä kaikista tavallisimpia päiviä kanssasi. Päiväkahveja ja lauantaisaunaa. Keskusteluja, joissa järjestelimme maailmaa parempaan malliin. Jaoimme yhdessä kaiken, nykyisin meillä ei enää ole yhteistä kieltä.

Jatkan matkaani keittiöön. Juoksutan hanasta vettä lasiin, minua janottaa. Kuulen yskähdyksen yläkerrasta. Oletkohan hereillä? Jään vielä hetkeksi ihailemaan loppukesän kauneutta pihallamme. Hämärä maisema rauhoittaa minua. Luonto lepää. Minäkin päätän lähteä takaisin nukkumaan.

Nousen rappu kerrallaan. Lattia juttelee minulle jälleen, kun lähestyn verkkaisesti sänkyämme. Punaiset numerot kellosamme muistuttavat minua, että aika on ääretön. Me kulumme, mutta aika jatkaa kulkuaan loputtomiin. Huomaan että täkit päälläsi eivät enää kohoa. Uurteiset kasvosi ovat levolliset. Minussakaan ei liiku mikään muu kuin yksi kyynel, joka karkaa silmänurkasta poskelleni.

Otan sinua viimeisen kerran kädestä kiinni ja kuiskaan: Rakastan sinua, aina.

(Maalaus ja teksti ovat saaneet inspiraation Samuli Putron kappaleesta "Olet puolisoni nyt"

60x80

Hinta:500€

7. "Mitä jos villiinnynkin", 2024

Akryylimaalaus ja tussi

Joskus mietin, voisinko minäkin olla villi nainen?

Antaa ilon pirskahdella, intohimon roihuta ja elämän pursuta yli äyräiden? Olla kaikkea sitä, mikä tekee elämästä metkaa ja mehukasta.

Miltähän se tuntuisi?

Voisinko samalla hyväksyä höppänän egoni, joka tarkoittaa kyllä ihan hyvää, vaikka yrittääkin nakertaa kukkivaa varttani?

Silitellä sitä vähän ja välillä olla vähän topakkananakin. Että älähän nyt höpsöttele siinä, hyvä tästä tulee!

Sellainen elämä tuntuisi varmasti ihanalta.

Uskaltaisinkohan sitä olla vapaa?

Taidanpa kokeilla.

80x100

Hinta 800€

8. "Sydänjuureni", 2024

Akryylimaalaus, liitu ja tussi

Minäni kaikkeus.
Ruosteinen hehkuni.
Kaikki se mitä olen.
Mutta eniten rakkaus.

50x60

Hinta: 350€

9. "Minun kallioni", 2023

Akryylimaalaus ja suola

Painaudun sinua vasten ja silitän karheaa pintaasi.
Kiitos että kannattalet minua.

50x60

Hinta: 350€

10. "Metsän syli", 2023-2024

Tekstiiliteos

Menkää ihmiset metsään!

Tämä on lause, minkä olen kuullut monen monituista kertaa. Isäni on aina kertonut, miten kaikki murheet aina vähintäänkin puolittuivat metsän rauhassa. Kuinka hän meni hankalissa elämänvaiheissa metsään suuren männyn luo ja sieltä löytyi rauha.

Lapsena metsäjutut ei olisi voineet vähempää kiinnostaa. Hoh hoijakkaa. Metsä oli… noh, metsä. Vähän synkkä ja pelottavakin maailmankolkka, missä milloin tahansa joku eläin saattaisi hyökätä ja napostella poskeensa. Sinne joutui marjoja keräämään ja hyttysten puremaksi. En ole koskaan ollut mikään puissa kiipeilijäkään. Maatilalla kasvaneena, metsä olla möllötteli takapihalla, mutta minä halusin pysyä sieltä visusti poissa.

Nuorena metsä houkutti vieläkin vähemmän. Ei ollut metsässä vaatekauppoja, ihmisvilinää eikä menoa ja meininkiä. Mitä ihmeellistä oli hentoisessa tuulenhuminassa, kun lauantai-iltaisin baarin tanssilattialla musat soivat täysii!

Mutta kappas vaan, jotain on tapahtunut! Siellä se siemen on itänyt ja nyt vihdoin näin keski-ikäisenä ymmärrän isän sanat. Metsässä ja luonnossa ylipäätään on sittenkin taikaa! Siellä ON rauhoittavaa olla. Luonto ei vaadi mitään. Ei kiirehdi, ei vertaile. Pieni taimi ison puun rinnalla saa kasvaa juuri omaan tahtiinsa. Ei se yritä olla huomenna valtava puu. Miksi minäkään kiirehtisin.

Kepin pituus 63cm

Teoksen pituus n.53cm (nyöristä alareunaan n. 65cm)

Hinta: 500€