Vapauttava maalaaminen vie kohti autenttista elämää

Anne Kevätjoen ajatuksia siitä, mikä on elämässä tärkeintä

Taivas repeilee Seinäjoen yllä, kun lähestyn vaaleankeltaista puutaloa metsäisen kujan päässä. Talon piharakennuksen kuistilla vilkuttelee hymyilevä Anne Kevätjoki, taiteilija, vapauttavan maalaamisen ohjaaja ja valorunojen kirjoittaja.

Talon entisen asukkaan mummon kotimökistä ajan pysäyttäväksi ateljeeksi muuttuneen piharakennuksen pirttipöydän ääressä kysyn ainoan kysymyksen, joka minulle etukäteen nousi:
Mikä on elämässä tärkeintä?

Kello raksuttaa hiljalleen ja ikkunan takana vuorotellen aurinko vilkahtelee ja ukkospilvi ropistaa vettä. Autenttinen olemassaolo. Siitä ympyrä alkaa.

- Tärkeintä on olla autenttisesti olemassa, omana itsenään, Anne sanoo.
- Vapauttavan maalaamisen menetelmä on toiminut minulle väylänä itseni syvempään ymmärtämiseen, tiedostamiseen ja lukkojen vapauttamiseen. Se on mahdollistanut enemmän elossa olemisen, aitona itsenään, eikä vain tiettyjen odotusten ja vaatimusten toteuttajana.

"Vapauttava maalaaminen auttaa pääsemään eteenpäin häpeän pelon kutistamasta elämästä."
- Anne Kevätjoki

Annen mukaan vapauttavan maalaamisen menetelmällä on mahdollista tutkia meihin rakentuneita ajatusmalleja, luuloja ja tulkintoja todellisuudesta, jotka blokkaavat kykyämme elää aidosti omana itsenämme. Ensin on tultava tietoiseksi siitä, että jotain blokkeja ylipäätään on, ja sitten päästävä kiinni siihen, mitä ne ovat ja mistä pitää murtautua läpi.

Anne uskoo, että isoimmat blokit koostuvat häpeän tunteesta ja sen pelkäämisestä. Vapauttava maalaaminen auttaa pääsemään eteenpäin häpeän pelon kutistamasta elämästä. Vapaudumme elämään joutumatta enää välttelemään häpeän tunteen kokemista ja kieltämään osia itsestämme.

Lähtökohta määrää suunnan

Vapauttavan maalaamisen menetelmä lähti syntymään havainnosta, miten lapsi maalaa vapain siveltimenvedoin. Vuonna 2011 Anne oli hoitovapaalla ja katsoi, miten pieni tytär maalasi ilman pyrkimystä tiettyyn lopputulokseen, vain nauttien. Hän innostui kokeilemaan itsekin, ja tie johti luovuuden löytämisen kautta vähittäiseen tunteiden vapautumiseen. Kaija Juurikkalan kurssilta Anne sai merkittäviä eväitä intuitiivisen maalaamisen maailmaan.

Vuonna 2018 Anne ohjasi ensimmäistä kertaa yksittäisiä maalausiltoja. Ensin meditoitiin, sitten maalattiin. Vuosien varrella menetelmä on kehittynyt ja rakentunut eri teemojen varaan. Maalaaminen yhdistyy kehollisiin harjoituksiin, hengitykseen, äänimaljoihin ja mielikuvamatkoihin, sen mukaan, mitä menetelmiä Anne on itse kokenut hyödyllisiksi.

Yksittäisten maalausiltojen lisäksi Anne on järjestänyt myös kasvuryhmiä, joissa samat ihmiset kokoontuvat koko lukuvuoden ajan säännöllisesti. Näistä muodostuu luonnollisesti syviä ja voimaannuttavia prosesseja. Lisäksi hän on kouluttanut tähän mennessä kolmen ryhmän verran uusia vapauttavan maalaamisen ohjaajia. Uusi ohjaajakoulutus on alkamassa taas syksyllä.

- Koulutus on avoin kaikille. Se on ihan omanlaisensa matka, siinä on se oma sisäinen prosessi, mutta samalla myös opitaan menetelmän taustaa, ja pohditaan, miksi tehdään näin tai näin. Jokainen tulee koulutukseen omista lähtökohdistaan käsin, eikä kenenkään ole pakko ohjata ketään, Anne kertoo.

Aiemmissa koulutuksissa on ollut osallistujia monenlaisista taustoista – esimerkiksi lääkäreitä ja kirjanpitäjiä. Osa ottaa menetelmän nimenomaan työvälineeksi, osa haluaa ohjata perheelle tai ystäville. Anne on huomannut, että ihmiset hakeutuvat luonnostaan oman taustansa suuntaan. Hänellä itsellään on sosiaalialan koulutus ja psykiatrian työhistoria, ja hänen luokseen onkin ohjautunut paljon niiden alojen tyhy- tai yksilöasiakkaita.

- Ihmiset vetävät puoleensa sitä asiakaskuntaa, jota ovat valmiit kohtaamaan, Anne toteaa.
- Mielenterveyskuntoutujille ei ehkä kannata lähteä ohjaamaan, jos ei ole mitään aiempaa pohjaa siihen – tai voi kyllä ohjata, mutta ei saa työntää mitään kipua kohti. Ohjaajan tehtävä on kannatella tilaa, jossa ihmisillä on turva kokea tunteita. Sanon ohjaajille, että älkää työntäkö ihmistä liian syvälle, jos teillä ei ole keinoja nostaa häntä sieltä pois. Pelkästään oman lempivärin tai voimavärin maalaaminenkin voi monelle olla iso ja vapauttava juttu.

Mitä maalausryhmässä tapahtuu?

Turvallinen, suljettu ryhmä on paikka, jossa ihminen saa mahdollisuuden mennä häpeän läpi. Ryhmän tuella ihminen voi paljastua ja paljastaa kaiken sen, mitä ajattelee itsessään olevan vikana tai noloa tai epäonnistunutta. Itsensä tuomisella haavoittuvaisena ryhmän eteen, jossa toiset ottavat koppia ja syliin, on valtava merkitys.

- Se on maagista. Siinä ollaan sen äärellä, mikä elämässä on tärkeintä: olla aitoina, autenttisina ja hyväksyttyinä sellaisia kuin ollaan. Ilman rooleja ja esittämistä, Anne sanoo.

- Vapauttavalla maalaamisella tutkitaan meissä olevaa sisäistä narratiivia, eli niitä tulkintoja tai virhetulkintoja, joita meillä on itsestämme ja elämästä. Sisäisen lapsen, sisäisen aikuisen ja vastuullisen sisäisen vanhemman kerroksia. Siinä tarkastellaan myös sitä yhteistä tarinaa, yhteistä totuutta, jonka olemme rakentaneet. Omia totuuksia on yhtä monta kuin on ihmisiä huoneessa. Toistemme kautta voimme oivaltaa paljon myös itsestämme ja läheisistämme, Anne toteaa.

Erilaisia menetelmiä maalaamiseen yhdistämällä Anne on luonut kokonaisvaltaisen matkan kohti omaa alitajuntaa, varjoja ja tiedostamattomia asioita, joiden rehellinen katsominen vapauttaa meidät elämään. Syvyyksiin päästään kehon kautta. Tapaamiskerran teemaan virittäydytään ensin keskustelemalla ja kirjoittamalla. Tanssin, ravistelun tai joogan avulla herätellään jotain liikkeelle kehossa. Mitä nousee esiin, se maalataan.

- Ihminen ei jää minkään epämääräisen tunnemöykyn kanssa pyörimään omaan tunkioonsa, vaan se herätetty tunne puretaan maalaamalla tai kirjoittamalla, Anne sanoo.
- Vapauttava maalaaminen on syvemmän itsetuntemuksen väline. Siinä tulkitaan, analysoidaan, kyseenalaistetaan ja tarkkaillaan omaa ajattelua ja tunteita.

Tulkitseminen tapahtuu maalausryhmissä tavalla, jota Anne kutsuu ylistyskierrokseksi. Osallistujat ihmettelevät ja ihailevat toistensa työt läpi ja kertovat, mitä ne heissä herättävät. Maalauksen tekijästä ei esitetä mitään oletuksia, vaan jokainen ymmärtää, että se, mitä toisen maalauksessa näkee, heijastaa jotain itsestä. Kukaan ei tiedä, maalauksen tekijäkään ei tiedä, mistä maalauksessa on kyse. Antoisaa on se, että ilmoille vain heitellään niitä ajatuksia ja tunteita, joita herää, ja symboliikkaa, mitä itse kukin kuvassa näkee. Näin jokainen saa mukaansa kasan siemeniä, jotka jäävät kasvamaan ja herättämään jotain sisällä.

- On tosi tärkeää, että ihmisillä on turvallinen olo, kun heidän töitään katsotaan ja niistä keskustellaan. Ryhmissä ei rikota kenenkään intimiteettiä tai henkistä tilaa.

"Joskus ihminen havahtuu jälkeenpäin huomaamaan, että 'ai hyvänen aika, mähän maalasin tähän tätä, mitä mä nyt elän'."

Anne on nähnyt ryhmissään sen, kuinka muutoksia ihan oikeasti tapahtuu, kun työskennellään mielikuvien tasolla. Mielikuvaharjoituksilla kytkeydytään symbolikieleen, joka elää meissä vahvana. Alitajuntamme ymmärtää symboliikkaa niin hyvin, että virittäytymisharjoituksilla päästään nopeasti tiettyyn tunteeseen käsiksi. Mielikuvilla voidaan esimerkiksi luoda turvaa astua pimeään käytävään, jota tähän saakka on tehnyt mieli väistellä.

Myös itse maalaaminen on symbolikieltä: värit ja muodot saattavat puhua alitajunnalle niin, että tietoinen mieli ei tiedä, mitä tuli luoneeksi. Joskus ihminen havahtuu jälkeenpäin huomaamaan, että "ai hyvänen aika, mähän maalasin tähän tätä, mitä mä nyt elän". Itseään voi hoitaa ja parantaa symbolisesti: kipeää asiaa ilmaisevaan maalaukseen voi lisätä siveltimellä rakkautta ja lempeyttä. Sisäiselle lapselle voi luoda turvaa ja myötätuntoa silittemällä maalausta hellästi siveltimellä.

Silloin tällöin ryhmään tulija voi kohdata esteitä antautua intuitiiviselle maalaamiselle. Anne kertoo eräästä osallistujasta, jonka oli vaikea päästää irti suorittamisesta: hänellä oli kova tarve tietää, miten maalataan. Mutta ei hän enää parin kerran jälkeen sitä kysellyt. Joidenkin kuvataiteilijan koulutuksen saaneiden taas on ollut vaikea päästää irti siitä tiedosta, miten kuuluu maalata. Eräs kuvataiteilija laittoi ensimmäiseen Annen ryhmässä tekemäänsä työhön niin paljon glitteriä kuin pystyi, jotta saisi murrettua ajatuksensa siitä, mikä on ylevää taidetta ja mikä ei.

Ryhmää ohjatessaan Anne ei itse maalaa, vaan keskittyy tilan ja tunteiden kannatteluun. Toisten maalatessa hän säätelee soittolistaa intuitiolla. Se ei suinkaan aina ole henkistä musiikkia, vaan ilmoille saattaa pärähtää Pete Parkkosen Kohta sataa tai joku Virve Rostin biisi. Intuitiolla on iso rooli Annen ohjauksissa, ja hän rohkaisee muitakin ohjaajia luottamaan outoihin päähänpistoihin. Suunnitelmaa ja tapaamiskerran rakennetta kannattaa uskaltaa muuttaa lennossa, jos näyttää, että on tapahtumassa jotain mitä ei ollut suunnitellut. Ohjaaja on valppaasti läsnä ja tarkkailee ryhmässä jaettua tunnetilaa.

Anne ei nykyään maalaa itse enää niin paljon kuin ennen ryhmänohjaajaksi ryhtymistä. Vain silloin, kun hänellä on koko päivä aikaa "lillua olotiloissa", hän tarttuu tuubeihin ja antaa mennä. Silloin voi vierähtää kahdeksan tuntia tunteiden parissa samaa biisiä toistolla kuunnellen. Anne maalaa mieluiten itsekseen. Maalaamisesta on tullut hänelle rauhoittumisen ja hiljaisuuden tavoittelun väline.

Valorunot virtaavat

Maalaamisen myötä eloon herännyt luovuus alkoi kanavoitua Annen käsissä myös teksteiksi. Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjassa esitelty aamusivujen kirjoittamisen metodi toimi Annelle niin, että hän huomasi kirjoittavansa viisasta sanomaa sisältäviä runoja. Välillä hän ihmetteli, että hänkö muka nämä lauseet oli kirjoittanut – se oli jotain muuta kuin mitä järki olisi osannut tuottaa.

- Sain päähäni, että tekstien sanoma voisi olla antoisaa muillekin, ja painatin ne runokirjaksi. Lähdin kirjan kanssa erilaisille messuille. Kun kirjoitin omistuskirjoituksia, huomasin, että ne ilmaantuivat paperille samalla lailla kuin runot. Tajusin, että hyvänen aika, pystyn kirjoittamaan esiin tätä ohjausta muillekin kuin itselleni, Anne kertoo.

Alkuun Anne kirjoitti runoja ihmisille kasvotusten niin, että hänellä oli kortti, johon runo muodostui sana kerrallaan. Joka kerta häntä pelotti, että mitä jos mitään ei synnykään. Aina kuitenkin syntyi, koskaan ei ole tarvinnut "keksiä" mitään. Ja ihmeellisesti runo aina myös mahtui kortille.

Nykyään Anne kirjoittaa etänä. Hän tarvitsee vain sen henkilön etunimen, jolle runo tulee, ja hän pyytää tälle kohottavaa, tärkeää ja tarkkaa tietoa, josta on tälle ihmiselle apua. Joskus runo saatetaan tilata ihmiselle, joka on sairastunut vakavasti, ja pyydetään kirjoittamaan jotain lohdullista. Toisinaan tilataan myös häihin puheeksi tarkoitettuja pitempiä tekstejä. Silloin Anne saattaa jonkin verran muokata kirjoittamaansa. Muuten hän ei sorki sitä mitä syntyy.

- Suostun kirjoittamaan sen, mitä annetaan, vaikka se tuntuisi itsestä oudolta. Välillä kyllä mietin, voiko näin edes kirjoittaa.

Kantapään kautta se tuli opittua:
- Kirjoitin livetapahtumassa runoa eräälle naiselle. Näin hänet lumisella vuorella, ja kirjoitin sanan "jalopeura". Sitten aloin järkeilemään, että ei voi olla, jalopeurahan on leijona, eihän se nyt voi lumessa olla. Ehkä se on kuitenkin peura, ajattelin – ja poistin "jalon". Runon saatuaan nainen sanoi, että hän ei saa oikein kiinni tästä, kun hän aina meditoidessaan näkee itsensä vuorella ja leijona istuu hänen vierellään. Olin siis ottanut pois sen mikä oli olennaista. Sen jälkeen lupasin, etten ikinä muuta mitään, tulkoon mitä annetaan! Anne nauraa.

Joskus joku tiedustelee Annelta, mitä tahoa hän kanavoi kirjoittaessaan – mistä runo oikein syntyy. Hän ei oikeastaan osaa siihen vastata. Hänellä lienee kyky yhdistyä ihmisen energiakenttään niin, että hän aistii tämän tunteita ja pystyy sanoittamaan niitä. Ehkä se on se valo meissä. Jotakin ohjausta kulkeutuu valokanavia pitkin yhteisestä kentästämme.

- Luultavasti minulla oli se kanava jo, mutta Cameronin harjoitusten avulla se aukesi vielä isommaksi. Käytän omia sovelluksia Cameronin täydennystehtävistä intuitiivisen kanavan avaamiseen, toteaa Anne.

Autenttisuuteen vapautuminen

Hämärän mummonmökin hiljaisuudessa Anne ryhtyy puhdistamaan aiemmin poimimiaan mustikoita. Hän oli isänsä mieliksi suostunut käyttämään poimuria, vaikka inhoaa sitä, että se kerää mukaan roskatkin.

Palaamme pohtimaan sitä, mistä maalaamalla vapaudutaan. Sanat kiertyvät takaisin alkupisteeseen, siihen, mikä on elämässä tärkeintä.

- Maalaaminen johti minun kohdallani siihen, että uskaltauduin elämään sillä tavalla, ettei tarvitse tietää, mihin olen menossa. Toimin sen mukaan, mikä tuntuu oikealta. Vaikka en tietäisi, miksi ja mihin se johtaa, teen niin silti, Anne naurahtaa tyynesti.

Riittämättömyyden tunne vaivaa monia meistä eri elämänalueilla. Siihenkin Anne suosittelee taidetta apuvälineeksi.
- Siinä konkreettisesti näkee sen, että minähän luon koko ajan. Oppii rakastamaan niitäkin luomuksia, jotka ei näytä kauniilta arvostelevan mielen silmin. Oppii rakastamaan myös sitä, mikä hävettää ja mikä on kipeää, hän sanoo.

Myös ahdistuksen voi maalata näkyviin, ja huomata, mikä voima ja energia siinä piilee, mikä kauneuskin. Voi oivaltaa, ettei tämäkään kipu, ahdistus tai muu taakka ole ollut turhaa, kun se on synnyttänyt minussa tällaista voimaa. Oma valinta on sitten se, mitä teemme sillä voimalla, kanavoimmeko sen tuhoavasti vai luovasti. Jo päätös tulla maalaamaan on toimimista kohti vapautumista ja muurien murtamista. Kun sallii kaiken kiellettynäkin pidetyn tulla näkyväksi maalauksessa asti, vapautuu peittelemisen ja tukahduttamisen tarpeesta. Äkkiä onkin ihan ok näyttää, että "tällainen täältä nyt tuli", ja se onkin hieno ja puhuttelee ja koskettaa toisia.

"Itsensä ja elämänpolkunsa hyväksyminen auttaa rakentamaan elämää eteenpäin niin, että se on vapaampaa, autenttisempaa ja armollisempaa."
- Anne Kevätjoki

Vapauttaminen voi kohdistua niin moneen asiaan: maalaaminen vapauttaa itseilmaisua, jos ei ole oikein ollut väylää, millä kuvata jotain tunnetta. Voimme maalata itsemme vapaaksi jostain symbolisesti. Itse maalaaminen vapautuu, kun se tehdään sormilla, varpailla, telalla, leipomisvälineillä tai vaikka grillausveitsellä. Jollakulla saattaa alkaa taideharrastus tai -ura siitä, kun kynnys tekniikoiden osaamisesta poistuu. Reflektion kautta vapaudutaan ajatus- ja toimintamalleista, jotka eivät enää palvele omaa kasvua. Niistä luopumista harjoitellaan maalaamisen ja kirjoittamisen avulla, esimerkiksi niin, että voi kirjoittaa ne sanat, jotka haluaisi sanoa jollekulle, ja pääsee lähemmäs sitä pistettä, että on valmis sanomaan sen myös ääneen.

Vapaudumme siis autenttiseen olemassa olemiseen, elämiseen aitona omana itsenä ilman, että tarvitsee peittää, piilottaa tai hävetä mitään.

- Korkealentoista – mutta samalla myös hyvin maanläheistä ja inhimillistä, toteaa Anne.
- Tässä on kyse ihmisyyden hyväksymisestä itsessä, ei sen pakenemisesta.

Annea kuunnellessa minulle nousee mieleen tuttu buddhalainen sananlasku siitä, miten ennen valaistumista pilkotaan puita ja kannetaan vettä, ja valaistumisen jälkeen edelleen pilkotaan puita ja kannetaan vettä. Myös "tule siksi, joka olet" -kehotukseen tuntuu sisältyvän sama merkitys. Meidän ei tarvitse tulla muuksi kuin mitä olemme, vaan ainoastaan lakata häpeämästä, piilottamasta ja pienentämästä sitä, mitä olemme.

- Annan ohjatessani paljon esimerkkejä omasta elämästäni, jotta osallistujat eivät alkaisi nostaa minua mihinkään jalustalle, Anne sanoo.
- Ihmiset ovat helpottuneita, kun kerron omia mokiani ja "typeriä" valintojani, siis valintoja, jotka päätyivät eri pisteeseen, kuin mitä luulin sillä hetkellä, kun sen valinnan tein. Mutta aina voi tarkkailla, että mitä se antoi ja miksi kävin siellä. Armollisuutta.
- Kerron näitä, jotta ihmiset eivät luulisi, että jossain kohtaa olen vapaa kaikista ikävistä tunteista. Ei sellaista hetkeä tulekaan, etteikö me ihmisyyden tasolla oltaisi jotenkin hukassa itseltämme, ja etteikö meillä olisi sokeita pisteitä. Meillä on kaikilla ne omat jutut, mitä me ollaan tultu oppimaan, ja jos joku esittää jotain muuta, se huijaa. Sekin vapauttaa.

Tietoisemmaksi tuleminen omista sisäisistä narratiiveistaan, tunteistaan, historiastaan ja käytöksestään on tärkeä päämäärä, koska vain tiedostamisen kautta pystyy ottamaan vastuun elämästään ja muuttamaan sitä muuttamalla itseään. Uhrina oleminen ja muiden syyttäminen käy tarpeettomaksi.

- Tiedostaminen vie siihen, että me taas kannetaan sitä vettä ja pilkotaan puita. Itsensä ja elämänpolkunsa hyväksyminen auttaa rakentamaan elämää eteenpäin niin, että se on vapaampaa, autenttisempaa ja armollisempaa, summaa Anne, ja jatkaa mustikoiden perkaamista.

Taivas jatkaa jyrinäänsä, kun kiitämme toisiamme elämän tärkeimpien asioiden äärellä olemisesta tämän tuokion ajan. Mikä keveys ja rauha jääkään jäljelle tällaisista keskusteluista.

Lisätietoa:

Kevätjoki Art - Annen kotisivut
Vapauttavan maalaamisen ohjaajakoulutuksen uusi ryhmä aloittaa 15.9.2024 Seinäjoella