Tämän hetken laulu
Musiikintekijä Saaramaija Żórawski kirjoittaa yleisön sanat hoivaaviksi lauluiksi
Tapahtuuko taide ja kulttuuri jossakin ylhäällä, "tavallisen kansan" ulottumattomissa? Voiko niiden tekemiseen osallistua vain, jos on taitava ja koulutettu erityisyksilö?
Ei tietenkään. Siltä kuitenkin joskus tuntuu, kun aletaan puhua taiteesta ja hyvinvoinnin lisäämisestä samassa lauseessa. Ikään kuin taide olisi yksi asia ja sen käyttäminen hyvinvointiin aivan toinen.
Sillä, kuten toteamme Saaramaijan kanssa Turun Kirjakahvilan boheemissa ilmapiirissä, kummallekin meistä on aina ollut itsestään selvää, että taide tuottaa hyvinvointia, ja samalla sillä on itseisarvonsa. Myös se, että taide ja tietoisuustaidot kuuluvat erottamattomasti yhteen, tuntuu meistä aivan selvältä – mutta ei ehkä kaikille olekaan sitä.
Laulu syntyy hetkessä
Saaramaija Żórawski on helsinkiläinen muusikko, musiikkipedagogi ja taiteilija-fasilitoija, joka kehitti Ääneen laulettu -työpajat mahdollistaakseen kohtaamisen ja läsnäolon osallistavan luovan toiminnan kautta.
Viime kesänä hän vietti viikon residenssissä turkulaisessa palvelutalossa ja keräsi iäkkäiltä asukkailta harjoitteiden avulla materiaalia lauluihin. Hän työsti kappaleet valmiiksi paikan päällä ja esitti ne asukkaille.
Ääneen laulettu -työpajat olivat Saaramaijan opinnäytetyön aihe Turun YAMK:n Taiteen uudet kontekstit -koulutusohjelmassa. Sitä varten hän kokeili luomansa menetelmän toimivuutta palvelutalojen lisäksi myös konsulttien työyhteisössä muutoksen tukena sekä syöpäsairaiden ryhmässä.
Tutkielmassaan hän esitteli prosessia, jossa taidelähtöiset ja läsnäoloharjoitteet yhdistyvät laulunkirjoittamiseen taiteilijan ja yleisön välisessä vuorovaikutuksessa. Työpajan osallistujat ovat se yleisö, jolle laulut kirjoitetaan. Tai, kuten laulunkirjoittaja Heikki Salo, jota Saaramaija on opinnäytteessään siteerannut, toteaa: "Hyvän laulun tunnusmerkki on, että laulaja ei oikeastaan laula laulua yleisölle, vaan yleisön puolesta." Työpajoissa syntyy uudenlaisia "kansan" lauluja.
Ennen opinnäytettään Saaramaija oli luonut näyttelijä Sofia Kosken kanssa Simultaani-nimisen teoksen, joka toi taiteen lähelle myös heitä, jotka eivät aina pääse taiteen luo. Siinä yleisöltä pyydettiin sanoja, Saaramaija improvisoi sanat musiikiksi ja Sofia kirjoitti musiikin runoiksi. Myös yleisö sai itse kirjoittaa musiikista sanoja ja halutessaan lukea ne. Taiteilijat veivät esityksen palvelutaloihin, missä ihmiset, joille kirjoittaminen ja puhuminenkin oli käynyt vaikeaksi, yrittivät kykyjensä mukaan osallistua. Halu kommunikoida ja olla yhteydessä tuli vahvasti esiin.
"Nämä kohtaamiset herättivät monenlaisia tunteita. Päällimmäisenä oli kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta."
- Saaramaija Żórawski Ääneen laulettu -työpajoista
Laulunkirjoittaminen ja musiikintekijyys ovat Saaramaijalle muusikkona toimimisessa tärkeää, ja niin hän kehitti oman menetelmän, jossa ne ovat keskiössä. Mitä läsnäolevasta kohtaamisesta ihmisten kanssa syntyy näkyväksi, kun se kirjoitetaan lauluksi ja lauletaan ääneen?
- Menetelmä toimi erittäin hyvin kaikissa kolmessa ympäristössä, jossa sitä testasin, Saaramaija kertoo.
- Merkitystä oli sillä, minkälaisilla harjoitteilla sain materiaalia kerättyä. Palvelutaloissa katselimme valokuvia ja kuuntelimme musiikkia, jotka herättivät asukkaissa muistoja. Konsulttien kanssa taas teimme paljon erilaisia harjoituksia, niin piirtämistä ja kirjoittamista kuin yhden konstellaatioharjoituksenkin. Olennaista oli vahva keskittynyt tunnelma asian ytimen äärellä.. Materiaalin keruu oli intuitiivista: kirjasin ylös ennemminkin esiin nousseita tunteita ja kokemuksia kuin "hyviä lauseita".
Materiaalista Saaramaija työsti työhuoneellaan muutamassa tunnissa valmiin kappaleen, joka peilasi yhdessä vietettyä läsnäolon hetkeä osallistujille tärkeän asian äärellä.
- Biisi syntyi nopeasti, kun lähdin vain liikkeelle ekasta fiiliksestä. Oli hyödyllistä oppia, ettei se tule viilaamalla paremmaksi. Laulu, joka syntyi, ei ollut mikään "totuus", vaan sen hetken kuva.
Työpajojen jälkeen osallistujat ovat kertoneet kuunnelleensa äänitettyjä lauluja uudelleen ja kuulleensa ne uudella tavalla. Syöpäsairaat ovat kokeneet laulujen avulla saavansa kommunikoitua läheisilleen jotain aiemmin sanoittamatonta.
- Nämä kohtaamiset herättivät monenlaisia tunteita – toki liikutusta, mutta myös iloa ja hauskoja hetkiä. Päällimmäisenä oli kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta, Saaramaija toteaa.
- Musiikki toimi myös suojana: jos olisin sanonut asiat suoraan, niitä olisi voinut olla vaikeampi vastaanottaa. Musiikki jollain tavoin ohittaa rationaalisen ajattelun ja tavoittaa tunteet tavalla, johon sanat eivät aina kykene.
"Kun taide- ja kulttuurityötä tehdään yhteisöissä, läsnäolo ja kohtaamisen taito ovat merkittävässä roolissa hyvinvoinnin luomisessa."
Laululla on väliä
Saaramaija on tehnyt omaa musiikkia 15-vuotiaasta saakka. Hän valmistui ammattimuusikoksi soittiminaan huilun ja saksofoni, ja opetteli itsenäisesti soittamaan pianoa ja kitaraa. Hän ei kuitenkaan koe olevansa instrumentalisti, joka tulkitsee muiden teoksia. Hän on nimenomaan laulunkirjoittaja ja musiikintekijä.
Saaramaija asui vuosia Berliinissä ja soitti yli 300 keikkaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Hän kertoo, että kyllästyi tavanomaisissa keikkaympäristöissä kokemaan, ettei oikein kohtaa ja löydä yleisöään. Hän kaipasi tunnetta siitä, että laululla, jonka hän on tehnyt, on oikeasti väliä.
- Kun teen laulun suoraan ihmiselle tai ryhmälle, sillä on heille todella merkitystä. Ei sen tarvitse olla suurille massoille, se voi olla joskus henkilökohtainenkin. Toivon silti, että myös näille lauluille olisi jokin areena, jossa muutkin voisivat niitä kuulla. Esimerkiksi hoivakodissa voitaisiin pitää yhteisöllinen konsertti, jonne myös omaiset tulisivat kuuntelemaan, Saaramaija pohtii.
Meditaatio ja jooga kuuluvat kiinteästi Saaramaijan elämään. Niiden mukanaan tuoman läsnäolon taidon hän on halunnut kuljettaa mukanaan olemuksessaan minne vain meneekin. Se on myös kulttuurihyvinvoinnin ydin.
- Kun taide- ja kulttuurityötä tehdään yhteisöissä, läsnäolo ja kohtaamisen taito ovat merkittävässä roolissa hyvinvoinnin luomisessa – vaikka taidetyöskentely ja musisointi ovat sitä varsinaista toimintaa. En koe tarvetta opettaa kenellekään mindfulnessin taitoja erikseen, vaan se on perusvireenä kaikessa taiteen tekemisessä ihmisten kanssa, Saaramaija sanoo.
Muusikon keikkaelämässä on Saaramaijan mukaan paljon sellaisia kerroksia, jotka peittävät helposti läsnäolon alleen: kuka on suosittu ja kiinnostava artisti, kuka menestyy?
Toisinaan Saaramaija ikävöi niitä vaiheita nuorempana, kun oli aikaa treenata soittamista tuntikausia – oli aikaa vain olla itsensä ja soittimen äärellä.
Laulujen tekeminen yhteisössä ei vaadi sitä, että on hionut vuosikaudet instrumentin hallintataitoja huippuunsa. Musiikkia voi tehdä yhdessä muun muassa saavutettavilla soittimilla, joiden äänet sopivat yhteen. Yhdessä tekeminen luo uutta. Rauhallinen ja turvallinen paikka ympärillä takaa sen, että äänen kautta päästään nopeasti keskittyneeseen tilaan.
Lakisääteistä liikettä villasukkaan
Kulttuurihyvinvointi on hyvää vauhtia kietoutumassa yhteiskunnan rakenteisiin. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta velvoittaa kuntia edistämään sekä ihmisten että alueiden elinvoimaisuutta taiteen ja kulttuurin avulla. Tavoitteena on sekä kulttuurin yhdenvertainen saatavuus ja monipuolinen käyttö että edellytysten luominen taiteen ammattilaisten toiminnalle.
Käytännössä tilanne on usein se, että kulttuurihyvinvointitoimintaa haluttaisiin kyllä järjestää, mutta ei ole aikaa etsiä tekijöitä sitä toteuttamaan. Samalla taiteilijat miettivät, missä voisivat päästä luomaan yhteisöllisiä projekteja.
Tarvetta olisi jonkinlaiselle kulttuurihyvinvoinnin ohjelmatoimistolle, joka yhdistäisi kysynnän ja tarjonnan.
Esimerkiksi palvelutaloihin ostetaan usein yksittäisiä esityksiä siltä, joka sattuu oikealla hetkellä tarjoamaan. Tekijöistä moni työskentelee apurahalla, jolloin laitokset tottuvat siihen, että tekijä saadaan ilmaiseksi. Saaramaija haaveilee todellisuudesta, jossa musiikillisen hyvinvoinnin tuottajille olisi tarjolla jonkinlaisia työsopimuksia, mikä toisi jatkuvuutta työskentelyyn ja vakiinnuttaisi toimintaa yksiköihin.
Saaramaijan työskentelyn vastaanotto hoivakodeissa on ollut erittäin tervetullutta.
- Musiikin vaikutukset hyvinvointiin ovat kyllä tiedossa, hän toteaa.
- Ikäihmisille vaikutus on silminnähtävä: tutun kappaleen kuuleminen saa välittömästi liikettä villasukkaan. Se herättää tunteita ja elävöittää koko olemuksen.
On koskettavaa, kun joukko muistisairaita tapailee kappaleen sanoja – kun vuorovaikutuksen keinot ovat käyneet vähiin ja yhtäkkiä löytyykin kanava olla yhteydessä.
Myös hoivakodin henkilökunnalle musiikkituokiot ovat ihania: asukkaat ovat silloin tyytyväisiä ja tunnelma on rauhallinen. Tuokion lämpö kantaa usein myös jonkin aikaa jälkeenpäin.
"Palvelutalon asukkaat ovat todella aitoja, kun ei tarvitse enää 'olla kukaan' tai pyrkiä mihinkään. Viikko residenssissä palvelutalossa oli minulle paras henkinen retriitti ikinä."
Residenssitaiteilijana Saaramaija toi musiikin eläväksi osaksi palvelutalon huoneita ja käytäviä viikon ajaksi. Siinä hän ehti tutustua ihmisiin ja koki muuttavansa tunnelmaa kokonaisvaltaisesti. Hän musisoi yhdessä niiden kanssa, jotka kykenivät, ja soitti yksityisesti huoneessa, jos asukas ei päässyt yhteisiin tiloihin. Myös henkilökunnalle oli mahdollista tarjota hetkiä palautumiseen ja rentoutumiseen.
Saaramaija tuo työpajaan mukanaan kaikki omat soittimensa ja lisäksi niin sanottuja terapiasoittimia, kuten sormipianon, tuulikellon ja rummun, jonka sisällä olevat helmet tuottavat meren kohinaa muistuttavan äänen. Näillä saavutettavilla soittimilla voi helposti luoda kauniita äänimaailmoja.
- Vaikka ihmiset palvelutaloissa ovat jo vanhoja ja väsyneitä, heidän sisällään on ihminen, joka haluaa vielä tehdä ja luoda jotain uutta. He elävät yksitoikkoisessa ympäristössä ateriasta ja lääkeannoksesta toiseen. Jos voin siinä heille mahdollistaa itsensä ja toisten kohtaamisen ja sen, että voidaan yhdessä tehdä joku hauska juttu, se on mieletön voimavara, Saaramaija sanoo.
- Minussa herää suru siitä, että ihmiset, jotka ovat eläneet kaikkein pisimpään, ovat kuin säilössä ja erillään muusta yhteiskunnasta. Heissä on niin paljon tietoa, rauhaa ja viisautta. Palvelutalon asukkaat ovat todella aitoja, kun ei tarvitse enää "olla kukaan" tai pyrkiä mihinkään. Viikko residenssissä palvelutalossa oli minulle paras henkinen retriitti ikinä. Tajusin, että en minä näille ihmisille mitään läsnäoloa voi opettaa – he jos ketkä ovat todella läsnä!
Lisätietoa: