Naistenpiirit ovat näkyväksi tulemisen pehmeä syli
Kuinka naiset kasvattavat emotionaalista turvaa luomalla yhteisöjä
Muutama vuosi sitten eräs henkisellä alalla toimiva mies sanoi minulle: "sinä tarvitset naisia ympärillesi". Hän osasi nähdä, että minulla oli sellainen täyttymätön tarve, joka saattoi tulla kohdatuksi vain toisten naisten joukossa. Se oli tarve, jota ei ollut mahdollista täyttää parisuhteessa, perheessä eikä yksinäisyydessä.
Tästä kului vuosi ennen kuin löysin itseni ensimmäistä kertaa naistenpiiristä. En tuntenut ketään naisista ennestään, mutta piirissä annettu tila tuntui melkein heti turvalliselta. Tuntemattomien kesken turvallisuutta loi juuri se, että sai olla toisten edessä anonyymi, "kuka tahansa". Oli helppoa valikoida tarinastaan ainoastaan se osa, jonka nyt halusi tulevan kuulluksi.
Tämän ensimmäisen naistenpiirin jälkeen olo oli inspiroitunut ja aavistuksen vapautunut. Yksittäinen kokemus ei kuitenkaan ollut riittävä kohtaamaan sitä täyttymätöntä tarvetta, joka minulla oli. Se oli syvällä ja vaati esiin kaivamista, uskomusten tiedostamista ja tunteiden läpi menemistä.
Naistenpiirien konsepti oli kuitenkin saanut minut koukkuunsa. Sen toteuttaminen vaikutti helpolta, ainakin ulkoisen rekvisiitan osalta: ei tarvita kuin tila, joksi olohuoneen lattiakin riittää hyvin, jotain keskelle laitettavaa, vaikkapa kynttilä tai kukkia ja muita kauniita esineitä, tyynyjä istuimiksi. Siinä olennaiset.
Jotta saisin naistenpiirin lähelleni, tunnustelin mahdollisuutta asettua itse piirinvetäjän paikalle. Suomessa naistenpiirinvetäjien keskittymänä toimii Naiseuden voima, joka tarjoaa verkkovalmennuksen myötä mukaan pääsyä sydänpiirinvetäjien yhteisöön.
"Sydänpiirin suuri tehtävä tässä ajassa on vahvistaa naisten luonnollista feminiinienergiaa ja kuoria pois opittuja rooleja ja maneereja, jotta voisimme olla vapaita ja kokonaisia. Kun alamme piirissä harjoitella oman totuutemme puhumista, se alkaa sieltä käsin levitä muualle elämään ihan itsestään.
Piiri on turvallinen paikka puhua sydämestä käsin. Vaihe vaiheelta alamme nousta omaan voimaamme. Se on nopea tapa päästä henkisessä kasvussa eteenpäin. Naiset jäävät helposti yksin, tekevät ongelmista omiaan ja junnaavat paikallaan. Piirissä se energia, mikä tässä arjessa ja elämäntavassamme, jossa olemme eristäytyneet tunteistamme ja toisistamme, ei pääse virtaamaan, avautuu."
- Heidi, Naiseuden voiman perustaja
Kävin valmennuksen materiaalit läpi, mutta en kokenut käytännössä olevani vielä valmis kannattelemaan ryhmää. Oma tarpeeni oli edelleen näkemättä.
Universumi kuulee, kun selkeästi pyytää
Sitten maailmankaikkeus vastasi huutooni. Hyvinvointialan yrittäjä ja itsetuntemuksellisten kirjojen kirjoittaja Tara Lange perusti verkkoon virtuaalisen naistenpiirin nimeltä Lovejoy. Se oli suljettu yhteisö, jolle avattiin oma keskustelufoorumi. Yhteisö rakentui Taran Tikapuut rakkauteen -kirjan esittelemien tunteiden tikapuiden varaan. Jokaisen kuukauden teemana oli yksi tikapuiden tunteista, alkaen häpeästä ja päättyen rakkauteen ja iloon. Tiesin heti, että tähän haluan mukaan.
Yhteisöön liittyi pitkälti toistasataa naista. Jokainen sai luonnollisesti itse valita osallistumisensa määrän. Jotkut jakoivat aktiivisesti tuntemuksiaan joko kuukauden tunteesta, tai mistä tahansa asiasta, joka kaipasi jaetuksi tulemista, ja tukivat toisia kommentoimalla ja keskustelemalla. Toiset taas vain kuuntelivat Taran podcastit ja tutkivat omaa tikapuutaivaltaan itsekseen.
Sallivuuden ilmapiiri ja turvallisen avoimuuden energia oli käsinkosketeltava – alusta saakka.
Kuuluin itse heihin, jotka avautuivat joka kuukausi. Tämähän oli täydellistä! Kirjoittelu on aina käynyt minulta kepeämmin kuin suun avaaminen, joten vihdoinkin minulla oli paikka, jossa vuodattaa ja tulla kuulluksi. Virtuaalisesta tilasta toki puuttui se fyysinen miljöö, ne tyynyt ja kynttilät ja kukat, mutta Tara osasi luoda myös verkkoon käsittämättömän luottamuksen ilmapiirin. Tai ehkä sen loimme me kaikki yhdessä, koska olimme tulleet mukaan puhtain sydämin, jokainen juuri sitä avoimuutta ja lempeää tuomitsemattomuutta elämäämme kaivaten.
Lovejoy avasi elämääni uuden aikakauden. Olin löytänyt naiseni.
Turvassa haavat saavat näkyä
Tässä piirissä ei oltu enää anonyymejä, vaan turvallisuutta luotiin nimenomaan tulemalla näkyviin omalla nimellä ja kasvoilla. Niin me valitsimme tehdä. Niin minä tein, koska tiesin, että täyttymätön tarpeeni tulee kohdatuksi vain, kun annan toisten nähdä minut. Asetin haavani näkyville. Uskaltauduin katsomaan, miten sille käy.
Virtuaaliyhteisölle tuli mahdollisuus kohdata myös kasvokkain kahdesti Taran vetämällä retriitillä. Viikonlopun mittaisiin rakkauden ja ilon istuntoihin tuli paikan päälle viitisentoista naista. Retriiteillä istuttiin, joogattiin, syötiin, naurettiin, itkettiin – ja puhuttiin tunteista.
Ensimmäinen retriiteistä oli minulle se vedenjakaja, jonka jälkeen asiat alkoivat muuttua. En sinne saapuessani vielä kokenut kummoistakaan turvaa sisälläni. Tiesin, että nämä ovat ne samat naiset, joiden tarinat ovat tulleet iholleni, ja joille olen jakanut itsestäni sellaista, mitä en missä tahansa jaa. Mutta se oli tapahtunut verkon suojassa, kirjoitettujen sanojen suojassa. Kasvokkain, äkkiä vierailta tuntuvien ihmisten keskellä, olin oikeastaan kauhuissani.
Varsinainen naistenpiiri – se, jossa kokoonnutaan rinkiin ja jokainen saa keskeytymättömän suunvuoron jakaa mitä haluaa – oli retriittien pääohjelmanumero. Sen lisäksi pidettiin suolaseremonia, jossa jokainen antaa suola-astiaan jonkin ainesosan, kuten kukkia, yrttejä, teetä tai eteeristä öljyä, ja esittää maailmankaikkeudelle pyynnön. Näissä istunnoissa kuopaistiin esiin syvään painuneita möykkyjä. Niissä katkottiin ketjuja ja pirstottiin lasikattoja.
Toinen retriitti pidettiin siinä vaiheessa, kun tunteiden tikapuilla oli päästy melkein loppuun, ja oli tiedossa, että Taran siipien suoja yhteisön yllä päättyy ja jäämme omillemme. Yhteenkuuluvuus oli rakentunut jo vahvaksi ja asioiden jakaminen kasvokkain oli merkittävästi helpompaa.
Samalla, kun sydämeni pakahtui ilosta ja rakkaudesta näiden naisten seurassa, tikapuiden toinen pää minussa tutisi. Häpeä, syyllisyys, pelko, suru, viha… Vihdoinkin kaikista niistä oli saanut puhua (tai kirjoittaa) niin, että joku kuulee, samaistuu ja ymmärtää. Kaikki ne tunteet olivat yhä elämässä – kuten kuuluukin – mutta nyt ne olivat paljon helpommin sallittavissa.
Kävi myös niin, että retriitin jälkeen vietin kerran iltaa eri naisten seurassa, ja aloin puhua vaikeasta tunteesta vuolaasti itkien. Äkkiä tajusin, että ei tämä olekaan nyt se seura, jossa tunteet saavat näkyä näin voimakkaasti. Nämä naiset näyttivät vaivaantuneilta. Minulta oli päässyt unohtumaan, ettei Lovejoyssa vallitseva turva ulotu vielä kaikkialle. Mutta se mikä on totta Lovejoyssa, voi vähitellen tulla todeksi koko maailmassa.
Taipumus kytkeytyä syvälle tunteisiin ja tarve kokea niiden olevan juuriinsa saakka hyväksyttyjä toisten edessä on voima, joka tulee todeksi, kun naiset avaavat sydämensä.
Lovejoy jatkaa elämäänsä yhteisöön jäljelle jääneiden voimin, meidän, jotka otimme asiaksemme pysyä tässä pyhässä yhteydessä. Meidän, jotka saimme täyttymyksen syvälle tarpeellemme tulla nähdyksi kokonaisine tunteinemme, siskohaavoinemme. Tieto siitä, että tämä yhteisö on olemassa, antaa päivittäin lohtua, voimaa ja kiitollisuutta. Tapaamme edelleen omaehtoisilla retriiteillä, pidämme virtuaalipiirejä ja viestittelemme kaikesta maan ja taivaan välillä. Viime retriitillä naurahdettiin, että täällä me kohtaamme samojen suolaseremonioiden äärellä vielä kahdeksankymppisinäkin – edelleen yhtä armollisen keskeneräisinä!
Piirit muuttavat meitä ja maailmaa
Naistenpiirit ovat ikivanha perinne, joka on kuulunut osaksi naisen elämän syklisyyden ja feminiinin voiman juhlistamista. Piirien merkitys nousee kulttuureista, joissa eri sukupolvien naiset tukivat toisiaan äitiydessä, terveydessä ja eri elämänvaiheissa. Naiset yhdistyivät maahan ja kuuhun. Heidän välisessään yhteydessä ja jaetussa viisaudessa oli jotakin maagista.
Niin on vieläkin. Nykypäivän naistenpiirejä ei välttämättä pidetä enää täysikuun aikaan metsäaukiolla valkoisissa mekoissa, vaan iltapäivällä olohuoneen matolla joogatrikoissa – mutta jakamisen taika on tallella.
Naiset tarvitsevat naisia (ironista, että sain kuulla sen miehen suusta). Minulla ei ole siskoa eikä tytärtä, vain veljiä ja poikia. Ilman yhteyttä toisiin naisiin feminiinisyyteni ujeltaa yksinäisyydessä. Taipumus kytkeytyä syvälle tunteisiin ja tarve kokea niiden olevan juuriinsa saakka hyväksyttyjä toisten edessä on voima, joka tulee todeksi, kun naiset avaavat sydämensä. Kaukana on ajatusvääristymä siitä, että nainen olisi naiselle susi.
Naisten omat yhteisöt ovat tulleet takaisin. Ympäri Suomea löytyy avoimia piirejä, joihin voi mennä mukaan matalalla kynnyksellä. On äitipiirejä, tunnepiirejä, muihin teemoihin keskittyviä tai teemattomia piirejä. Kuka vain voi perustaa oman piirin.
Olemme Lovejoyn siskojeni kanssa vakuuttuneita siitä, että se, mitä meidän yhteen kokoontumisessamme tapahtuu, muuttaa maailmaa. Parannamme itseämme ja toisiamme pelkällä inhimillisellä läsnäololla ja kuuntelemisella. Jokaisen kohtaamisen jäljiltä olemme entistä autenttisempia. Käsi kädessä, toisiimme peileinä katsoen astumme askelmia lähemmäs itseämme. Upotamme jalkamme suolaveteen ja hengitämme siihen kerättyä luottamuksen tuoksua.
Lisätietoa:
Tara Lange: Tikapuut rakkauteen (Otava, 2017)
Henna Perkkiön podcast Jaksossa 7 aiheena siskohaava