Kuuntele mitä kehosi ehdottaa
Maija Levosen somaattinen kehohoito vahvistaa turvaa ja elävyyttä
*Yhteistyö Maija Levosen kanssa
Marraskuussa Pori on harmaa ja hiljainen kaupunki, niin kuin moni muukin. Sen keskustan laitamilla voi kuitenkin astua tunnelmalliseen ja valoisaan tilaan, joka kantaa nimeä Olennainen. Yksi porilaisen hyvinvointikeskuksen perustajista on fysioterapeutti ja somaattisen liiketerapian opiskelija Maija Levonen. Maijalle on terapeuttisten kehohoitojen kentällä muodostunut vahva näkemys siitä, mistä nykyisessä hermostokeskustelussa on kyse ja mikä meitä estää voimasta hyvin.
Kehoturva ei synny ajattelemalla
Olen varannut ajan MyFascia-hoitoon, jollaista en ole ennen kokeillut. Puolitoistatuntisen hoidon aikana olen lämpimän villapeiton alla ja Maija käy lempeällä kosketuksella läpi koko kehon. Tilanne on kaikin puolin rentoutumiseen kannustava – ja siksi esiin nouseekin kysymys siitä, pystymmekö rentoutumaan silloin, kun meidän olisi tarkoitus tehdä niin.
Tällä hetkellä käydään paljon keskustelua hermostosta, koska niin monilla on haasteita stressin, uupumusoireiden, tunnesäätelyn ja erilaisten herkkyyksien kanssa. Mitä me voimme tehdä, jotta saisimme hermostomme rauhoittumaan, emmekä olisi sen reaktioiden armoilla?
Maija muistuttaa, että uupumus ja burnout ovat aivojen keino suojautua liialta suorittamiselta ja kuormitukselta. Keho on viisas ja sammuttaa moottorin, jos ihminen ei muuten tajua pysähtyä ajoissa.
Pysähtymisessä on kuitenkin eräs pulma: se ei välttämättä aina olekaan se keino, jolla hermosto rauhoittuu.
- Hermosto lepää lihasten tekevyyden päällä. Tarvitsemme enemmän fyysistä työntekoa, aktiivisuutta, jonka varassa hermosto voi levätä. Meidän tulisi käyttää kehon eri liikesuuntia: työntää, vetää ja nostaa. Kehollamme tulee olla suhde painovoimaan – se kertoo, miten olen tässä, sanoo Maija.
Kun keho on kaoottisessa olotilassa ja yritämme istua paikallamme sitä rauhoittamassa, voikin käydä niin, että jännittyneisyys lisääntyy. Aivomme eivät silloin tulkitse paikoilleen pysähtymistä turvalliseksi, vaan alkavat tuottaa kriittistä sisäistä puhetta, joka pitäisi meidät turvassa. Käytännössä alamme silloin sättiä itseämme: "enhän minä osaa edes rentoutua".
Pysähtymisessä on eräs pulma: se ei välttämättä aina olekaan se keino, jolla hermosto rauhoittuu.
Suurimpia stressitekijöitä meille Maijan mukaan on tällä hetkellä se kuormitus, joka syntyy jatkuvista vaatimuksista kehomme olotilaa kohtaan. Sisäinen puheemme toistelee toisaalta sitä, että pitäisi jaksaa päivästä toiseen samaan malliin, ja toisaalta sitä, että kyllä nyt pitäisi saada palauduttua ja rentouduttua ja opeteltua olemaan. Toiset hidastavat meditoiden ja toiset kiihdyttävät himourheillen. Molemmissa ääripäissä uskomukset ja vaatimukset ovat kovia.
Mistä tämä kumpuaa? Maija näkee, että tämä suorittaja/hidastaja -ikäpolvi purkaa "vähän kaikkea". Taustalla häälyvät isovanhempiemme sotatraumat. Moni meistä elää niitä läpi ylisukupolvisesti, ja sota-ajasta on tutkimusten mukaan jälkiä myös dna:ssamme. Koronapandemia ja sitä seurannut sotatila Euroopassa saivat aikaan kollektiivisen pelästymisen. Maijan hypoteesi on, että koko yhteisöä kohdannut pelko aktivoi hermostomme primitiivirefleksijäänteet.
Olennaista hermoston toiminnassa on se, että se rakentuu aina suhteessa toisiin ihmisiin. Kanssasäätelemme hermostoamme yhteydessä toisiin. Koronan aikana jouduimme vetäytymään eristyksiin, jolloin kanssasäätelyä ei päässyt tapahtumaan. Hermostolle se oli kuin heitteillejättö.
Me tarvitsemme sekä tervettä erillisyyttä että tervettä yhteyden kokemusta suhteessa toisiimme. Refleksijäänteillä on kuitenkin sellainen vaikutus, että suojellessaan meitä tilanteissa, joissa se ei ole tosiasiassa tarpeen, ne estävät yhteen liittymisen. Pelkohalvausrefleksi jäädyttää meidät paikoillemme, kun taas moro-refleksi valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan uhkaa havaittuaan. Tähän kun lisätään vielä mielen kerrokset, tunteet ja uskomukset, joista hermosto ei ole irrallaan, olemme haasteiden edessä.
- Itseään ei voi ajatella kehoturvaan, toteaa Maija.
- Jos voisimme rationaalisesti päättää, että nyt ei ole mitään hätää, sitä ei olisi. Hermoston ja solujen muistijälkien aktivoituminen on kuitenkin evolutiivinen seikka, ja sen vuoksi koemme monesti olevamme hermostomme armoilla.
Jatkuva valppaus on evoluutiossa meihin jäänyt selviytymiskeino. Nykyään elämämme on useimmiten niin turvallista, että aivomme suorastaan tylsistyvät. Ne etsivät vaaratilanteita saadakseen virikkeitä. Nykyinen elämäntapamme on niin uutta, etteivät aivomme ja kehomme tiedä, mitä tehdä. Kun käperrymme kännykän ääreen, ihmisyyden alkuaikojen ääni meissä huutaa: "miksen ole ulkona, tee kehollani työtä ja puhu ihmisille?" Se tapa, miten elämme, on lajityypitön.
Hermosto lepää olemisen tilassa ja ilossa
Hermoston säätelyyn ja rauhoittamiseen on nykyisin tarjolla monenlaisia ohjeita ja neuvoja: "tee näin, jotta pysyt rauhallisena". Maija on huolissaan siitä, että vaikka tarkoitus on hyvä, ohjeistus johdattaa helposti suorittamiseen.
- Tavoitteena on vakauttaa hermoston parasympaattista pohjaa. Siinä on loppujen lopuksi kyse vain kääntymisestä itseään kohti, sanoo Maija.
- Parasympaattinen pohja on yhtä kuin olemisen tila. Sitä tarvitaan kannattelemaan hermoston sympaattista osaa, sitä, joka saa meidät toimimaan. Kun pohja kannattelee, tekeminen nousee olemisen tilasta käsin, ja silloin se ei ole kuluttavaa.
Ainoa reitti parasympaattisen pohjan vakauttamiseen on Maijan mukaan se, että alkaa tunnistaa omia tapojaan reagoida eri tilanteissa: "Ahaa, nyt reagoin näin!" Välillä voi tunnistaa itsessään turvan tunteen: "Kas, nyt onkin turvallinen olo, tässä voin olla jotenkin painavasti läsnä."
Samalla voi alkaa huomata sen, kuinka toisissa tilanteissa onkin oltava valppaampi ja skannattava ympäristöä enemmän. Kääntäen katseensa kehoon voi kysyä itseltään, mitä pelästyi ja mistä turvattomuus tulee. Miltä se tuntuu? Maija ehdottaa, että tunnetta voisi tutkia suhteessa painovoimaan: "Missä asennossa minun olisi helpointa olla painava?"
Selinmakuu on useimmiten se asento, johon käymme, kun haluamme rentoutua. Itsekin olen antaumuksellinen savasanassa makoilija – meditoin, teen tietoisuus- ja hengitysharjoituksia ja jooga nidraa nimenomaan selinmakuulla. Maijan hoidossa kehoni tuntuu ehdottavan, että tämä asento ei välttämättä annakaan keholleni parasta mahdollisuutta olla painava.
Painavana oleminen tarkoittaa Maijan somaattisen työskentelyn yhteydessä sitä, mikä saa kehomme rentoutumaan. "Päästä lantio kellumaan, häntä hengittämään," kuuluvat Maijan sanat minulle hoidon aikana. Kehossa on monta eri järjestelmää; hermostosta ja lihaksista puhutaan kyllä, mutta siellä ovat myös luut, nesteet, sidekudos, rauhaset ja sisäelimet.
Voimmeko kuunnella kaikkia kehomme osia tietoisesti niin, ettei keho tuntuisi vain yhdeltä kiinteältä "klöntiltä"? Minkä varassa luuni ovat, kun päästän ne painaviksi? Voinko tuntea yhteyden pään ja hännän välissä?
Kun pohja kannattelee, tekeminen nousee olemisen tilasta käsin, ja silloin se ei ole kuluttavaa.
Eräässä Instagram-päivityksessään viime syyskuulta Maija kirjoittaa:
"Kun uskaltaa olla painava, ei tarvitse yrittää koko ajan olla olematta.
Ja kun ei tarvitse koko ajan yrittää olla olematta, voi vain olla.
Ja olla olemassa tarkoittaa sitä, että elää. Painavana kehossaan.
Ihmisenä."
Somaattisessa työskentelyssä kuunnellaan kehon ehdotuksia siitä, mikä asento tai liike auttaisi hidastamaan ja rauhoittamaan sympaattista hermostoa. Joskus tietoinen liike voi olla rauhoittavampi kuin pysähtynyt tila. Kehon kaipaamat rytmiset liikkeet integroivat refleksijäänteitä.
Omassa kehossa olemista helpottaa se, että löytää keskilinjansa. Yhteys pään ja hännän välissä tuottaa tuntemuksen siitä, että "olen tässä, vakaana". Silloin on mahdollista tiedostaa, mitä kokee itsessään juuri nyt. Riittää, että huomaa erilaisia tuntemuksia – ei niille tarvitse tehdä mitään, ei arvottaa hyviksi tai huonoiksi.
Mitä herkempi keho on, sitä suurempi on tarve suojata ja sulkea sitä ärsykkeiltä, jotta ei koko ajan reagoisi kaikkeen. Monella on käytössä defenssi, ettei reagoi mihinkään. Mutta jos pitää itsensä etäällä siitä, mikä tuntuu pahalta, joutuu samalla etäälle myös hyvästä. Näitä kun ei voi erotella.
- Reagointi kuuluu ihmisyyteen, Maija huomauttaa.
- Stressin ja kaikenlaisten tunteiden ilmeneminen kuuluu asiaan. Ei hermoston kuulu olla stabiili, eikä sitä pitäisi joutua koko ajan säätelemään. Jos emme reagoi mihinkään – silloin olemme kuolleita!
Maijan neuvo hermostosta huolehtimiseen on tehdä asioita, joista tulee hyvä olo.
- Autenttinen liike, sellainen nautiskelu ja mehustelu, joka lämmittää lihakset ja luut, saa hermoston lepäämään. Siinä ei tarvita yhden yhtä hengitysharjoitusta, hän toteaa.
- Hermosto lepää ilossa.
Turvan löytäminen on prosessi
Maijalla on paljon ikuisia asiakkaita. He käyvät hoidoissa aina tarpeen mukaan hyväksyen, että kyseessä on prosessi, joka jatkuu läpi elämän. Prosessi tarkoittaa sitä, että hoidossa kunnioitetaan kehon rytmiä ja luotetaan siihen, että asiat nousevat esiin omalla ajallaan. Maija on asiakkailleen turvallinen kanssakulkija, joka terapeuttisella otteellaan tukee terveen aikuisuuden rakentumista. Näin ihminen saa rauhassa kasvattaa omassa kehossaan olemisen turvaa.
Kun sietokyky lisääntyy, refleksijäänteet hiljenevät ja turvallisuuden tunne kasvaa.
Omankin hoitoni aikana Maija havaitsee syvällä kehossani liikahduksia, joita en itse ollenkaan tunne. Tiedän hyvin, että minullakin on työtä tehtävänä kehoturvani kanssa. Sitä, mikä on blokkien takana, ei voi tiedostaa. Maija puhuu siitä, kuinka epämukavalta kehon katsominen tuntuu esimerkiksi silloin, kun puretaan refleksijäänteitä. Moni mieluummin kääntää selkänsä keholle ja lähtee mielellä etsimään tietoa ja ratkaisuja. Kehon kuuntelu on turvatonta silloin, kun ei ymmärrä, mitä keho sanoo.
Pienin askelin terapeutin kannattelussa voidaan harjoitella epämukavuuden kanssa olemista. Kun sietokyky lisääntyy, refleksijäänteet hiljenevät ja turvallisuuden tunne kasvaa. Varjot voivat tulla näkyviin ja ydinhaavat saavat nousta esiin.
Vähitellen rakentuva kehoturva pitää huolen siitä, ettei tietoisuuteen nouse äkillistä hyökyaaltoa, joka saisi ihmisen dissosioitumaan. Maija muistuttaa, että hermoston kehitys alkaa hedelmöitymisestä. Kehossa voi olla jäänteitä niin kohtuajalta kuin syntymästäkin. Nämä varhaisimmat jäänteet voivat purkautua vasta, kun kehossa on riittävä turva ja akuutit asiat on vakautettu. Tästä syystä hoidossa kuunnellaan kehon ehdotuksia: se kertoo, milloin mikäkin asia on valmis purkautumaan.
Voidakseen kuulla asiakkaan kehon ehdotuksia, on kehoterapeutin oltava itse myös omassa kehossaan. Maijan mukaan nykypäivän haasteena on sekin, että kehosta ja kehotietoisuudesta puhutaan liian usein mielen tasolta käsin. Voimme ymmärtää vain sen tason, jolla itse olemme. Siksi Maija haluaa puhua näistä asioista hiukan valtavirran ohitse. Ihmiset, jotka ovat tarpeeksi kauan etsineet ratkaisuja mielen tasolta, jossain kohtaa huomaavat, että se ei toimi, ja silloin he alkavat kuulla kokemuksellisuuden viestin.
- Tämä keho on kulkupelimme ja kotimme – miten se voisi häiritä elämistämme? Elävällä ihmisellä täytyy olla keho! Se on päivänselvä asia, josta mieli vain on tehnyt kompleksisen. Jokin osa meistä ikään kuin kapinoi sitä vastaan, että olemme syntyneet tähän kehoon. Mukavaahan se olisi lillua vain "high vibes only" -maailmassa, mutta se tarkoittaisi varjojensa kieltämistä. Kyllä ihminen on kehossaan, ja siellä voi myös olla rauha, Maija sanoo.
Jos menee jossain muussa kaupungissa MyFascia-hoitoon, se on todennäköisesti toisenlaista kuin se, mitä Maija tekee.
- Teen terapeuttisia kehohoitoja, joiden pohja on MyFascia-koulutuksissa ja osteopaattisissa epäsuorissa tekniikoissa, mutta joiden syventyminen on tapahtunut somaattisen liiketerapian opintojen ja kokemuksellisen anatomian myötä, hän tarkentaa.
Lainaan lopuksi vielä toista Maijan Instagram-päivitystä tältä syksyltä:
"Alan olla vakuuttunut siitä, että kaikkein tärkeintä hyvinvoinnille on elävyyden kokemus itsessä.
Mikään ruokavalio, liikunta tai yksi harjoite jota VOI SUORITTAA ei johda mihinkään pysyvään.
Mutta jos alkaa kokea elävyyttä kehossaan, voi alkaa – elää?
Somaattinen työskentely on mulle juuri tätä.
Elävöitymistä.
Ruumiin eri osien ja kerrosten elävyyttä, joka laajentaa tietoisuutta ja mahdollistaa varjotyön itsessä
ja avaa rehellisen suhteen kohti toisia."
Lisätietoa: