Etsitkö vapautta - ja kuinka kaukaa?

Mistä puhumme, kun puhumme vapaudesta?

Henkisen heräämisen yhteydessä puhutaan lähes aina vapaudesta ja vapautumisesta. Moni lähtee kulkemaan itsetuntemuksen ja kasvun tiellä kohti jotakin päämäärää, jolle usein annetaan nimeksi vapaus. Mistä haluamme vapautua ja millä konstin?

Jos elämä on etsimistä, se on täynnä pieniä löytöjä. Tulee vastaan kirja, podcast, somepostaus, lavalla puhuva ihminen tai joku lähipiiristä, joka kertoo sinulle jotain, mitä sinun piti juuri nyt kuulla ja siksi se resonoi sinussa. Otat sen vastaan ja saat oivalluksen: tässä on jotain olennaista. Jokin palanen meni paikalleen.

Sitten etsintä jatkuu.

Jossain vaiheessa etsintää ilmaantuu tieto siitä, että olemme jo perillä. Mihinkään ei tarvitse mennä, mitään ei tarvitse saavuttaa. Se on jo tässä. Sinä olet jo se.

Mutta jollain tavalla tämänkin jälkeen yhä etsimme, sillä vapaus ei vielä tunnu luissa ja ytimissä.

Eräs omalla polullani minua eteenpäin auttanut ihminen sanoi kerran asiakkaistaan, että moni tulee hänen luokseen ilmaisten varovaisesti, että haluaisi voida vähän paremmin. Häntä ihmetytti, miksi ihmiset tyytyvät tällaiseen kompromissiin, "voida vähän paremmin". Miksi he eivät samantien läväytä pöytään syvintä toivettaan: haluan olla vapaa!

Se, mistä haluamme vapautua, on nimeltään menneisyys.

Menneisyys meissä koostuu alitajuisista uskomuksista, hermoston ohjelmoinneista, tiedostamattomista malleista, traumoista, taakkasiirtymistä, kohtaamattomista tunteista ja niin edelleen. Se on kuin säkillinen kaikenlaista täysin inhimillistä tavaraa mitä meihin on kertynyt elämämme aikana ja siirtyminä aiempien sukupolvien elämistä. Asioita, jotka ovat muovanneet meistä persoonallisia olentoja, joista jokaisella on oma käsityksensä itsestään ja maailmasta. Erilliseltä vaikuttavia olentoja.

Menneisyys on tarina minästä, erillisestä minästä, ja erillisyys on kärsimyksen lähde.

Haluamme vapautua kärsimyksestä.

Kulttuurimme on edennyt vaiheeseen, jossa yhä suuremmalla määrällä ihmisiä on edellytyksiä käyttää aikaansa henkisen vapauden etsimiseen. Elämän haasteet sysäävät meidät hakemaan apua ja tukea erilaisista palveluista, joiden tarkoitus on saada meidät voimaan paremmin. Moni saa psykoterapiasta alkutöytäyksen kohti henkisen kasvun markkinoiden tarjontaa, josta löytyy elämäntaidonvalmennusta, NLP:tä, joogaa, meditaatiota, perhekonstellaatiota, energiahoitoja ja niin edelleen. Valikoimaan voi eksyäkin, mutta usein kuitenkin löydämme aina jotakin. Kaiken tuen ja voimaantumisen hakemisen ytimessä on vapaudenkaipuumme. Pienet löydöt ovat pieniä vapautumisia: ah, nyt lähti tuo uskomus purkautumaan, ja jes, nyt pääsin irti kroonisesta jähmety-stressitilasta.

Kuinka usein olet löytänyt jonkin uuden jutun, menetelmän tai harjoituksen, josta olet innoissasi ajatellut, että tässä se nyt on, this is it, tämä on minulle se lopullinen avain vapauteen?

Kauanko on kestänyt, kunnes on tarvittu taas jotain muuta? Hyvä on, katsotaan nyt kuitenkin tämä vielä. Jos tämä nyt vihdoin toisi sen lopullisen vapauden…

Olemme uteliaita ja se on hyvä. Kaikki tämä on elämän runsautta, joka meille rakkaudella sallitaan. Toki on muistettava, ettei vapaus tule ulkopuoleltasi. Se on kuitenkin totta, minkä ehkä kuulimme jo etsintämme alkumetreillä: vapaus on jo sinussa, sinä olet jo siellä.

Et koskaan ole lakannut olemasta vapaa.

Sitaatti toiselta oman matkani ohimenevältä oppaalta:

"Herääminen on sitä, että näemme olleemme aina hereillä."

Meillä on väistämättä odotuksia sitä kohtaan, mitä herääminen ja vapaus käytännössä tarkoittaisivat meille. Miksi muuten niitä kaipaisimme ja tavoittelisimme, jos emme odottaisi jotakin? Helpotusta, keveyttä, irtipäästämisen tunnetta, tilaa hengittää, tilaa olla juuri sellainen kuin on, kykyä hyväksyä kaikki, taistelun päättymistä. Kyllä, taistelun päättymistä. Antautumista.

Jossain vaiheessa se alkaa pelottaa. Pelästymme, kun tajuamme, että jos todella haluamme olla vapaita, tarkoittaa se luopumista minätarinastamme. Minätarinasta ei useimmiten kuitenkaan pääse eroon niin, että se vain pölähtää taivaan tuuliin. Se vaatii työtä. Lisää taistelua. Heiluriliikettä, ylös-alas seilaamista vapauden näkemisen ja minätarinaan uppoutumisen välillä. Joudumme kohtaamaan menneisyyden itsessämme, kaiken sen mikä sinnikkäästi pitää meitä kiinni erillisyydessä ja kärsimyksessä. Vaikka uskomuksia purkaantuu ja automatisoituneita malleja tulee näkyviin, niitä tuntuu riittävän loputtomiin. Ja vapaus tuntuu vain siirtyvän kauemmas.

Henkistä työtä tekemällä, menetelmästä tai suuntauksesta riippumatta, laajennamme kuitenkin koko ajan ymmärrystämme, perspektiiviämme. Laajennamme tietoisuuttamme, kun avaudumme sille, että asiat eivät ole aivan siten kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Vähitellen kehoomme tallentuneiden mallien purkautuessa pystymme valitsemaan, miten suhtaudumme asioihin sen sijaan, että reagoisimme siten kuin tiedostamattomat mallit aiemmin käskivät. Vähitellen opimme hyväksymään todellisuuden niin kuin se on.

Suhteemme tunteisiin muuttuu. Harjoittelemalla opimme huomaamaan, että mikään tunne ei ole vaarallinen. Vapaudenkaipuumme on usein melkeinpä synonyymi tunteidenpelolle: haluan päästä vapaaksi näistä hirvittävistä tunteista, koska en halua kokea niitä enää. Haluamme pois surun, vihan ja pelon keskeltä kukkivaan ilon ja tyytyväisyyden paratiisiin. Mutta vapautumisen tiellä voimme huomata, että ikävistä tunteista ei tarvitse päästä eroon, kun löydämme turvan niiden tuntemiseen. Olemme vapaita tuntemaan kaikki tunteet.

Etsimme tietä kohti ykseyttä - vaikkemme ehkä tiedosta tekevämme niin. On tavallaan nurinkurista, että erillisyys on ei-vapautta; vapaus tulee koetuksi sitä kautta, että ymmärrämme olevamme yhtä kaiken kanssa, emme erillämme kokonaisuudesta. Arjessa miellämme vapauden liittyvän itsenäisyyteen, mutta henkinen vapaus onkin sitä, että näemme olevamme täysin riippuvaisia ja kiinteässä vuorovaikutuksessa koko ihmiskunnan ja maailmankaikkeuden kanssa.