Eläimellinen ihminen, yliluonnollinen ihminen

25.09.2024

VIERASKYNÄ
Kirjoittaja: Jenna Nijmolen

"Seksuaalienergia on elämänvoima, josta kaikki on tehty ja kaikki on syntynyt. Se tekee meistä rosoisen ja epätäydellisen — siis sen, mikä ihminen luonnollisesti on."

Eläimellisessä puolessa piilee ihmisen suurin potentiaali

Ihminen on eläin. Kuten karhut, puput, liskot ja tiikerit. Nisäkäs. On hauska ajatus laittaa ihminen samaan kategoriaan esimerkiksi villisian kanssa. Pidän ajatuksesta. Se laskee ihmisen luomakunnan kruunun pokaalipaikalta samalle tasolle muun eläinkunnan kanssa. Tasolle, jolle ihminen kuuluukin. Meissä kaikissa on osa, joka ulvoo suden tavoin, hyökkää saaliinsa kimppuun leijonan lailla ja laukkaa vapaana kuin villihevonen. Eläimellinen osa, joka kaipaa meissä vapautta ja on kesytön. Se osa on meissä usein myös piilossa, unohdettuna tai tukahdutettuna.

Kerran odottaessani Helsingissä bussia katselin huvikseni metroaseman ihmisvilinää. Näin ilmeettömiä kasvoja ja askelia, jotka kulkivat omiin silmiini kulmikasta rataa. Kanssamatkustajieni kehot vaikuttivat jännittyneiltä ja liikkeet jäykiltä. "Mitähän tapahtuisi, jos tekisin kärrynpyörän keskellä metroasemaa? Muuttuisiko mitään?" ajattelin itsekseni. Minuun iski mielihalu rikkoa kankeus ympärilläni jollain tavalla. Jätin aikeeni ajatuksen tasolle. Varsinkin kaupunkiympäristössä kaipaan usein elävyyttä ympärilleni. Minulle se on spontaania ja kehosta lähtevää liikettä, joka muistuttaa luonnosta ja elämän jatkuvasta muuttuvuudesta.

Seksuaalienergia tuo kehoon

Eläimellisyys on puhdasta seksuaalienergiaa. Seksuaalienergia on elämänvoima, josta kaikki on tehty ja kaikki on syntynyt. Se hedelmöittää, kasvattaa, synnyttää elämän ja aiheuttaa kuoleman vain, jotta uusi saa taas syntyä. Se on kesyttämätön raaka voima, joka transformoi ja tuhoaa. Se on kuin villinä pauhaava koski, joka vie mennessään kaiken, mikä estää sen vapaan virran. Meissä ihmisissä tämä energia leikkii voimistaen tahtoa ja yksilöllisyyttä. Se saa ihmisen toimimaan itselleen parhaalla tavalla laumasta piittaamatta. Se tekee meistä rosoisen ja epätäydellisen — siis sen, mikä ihminen luonnollisesti on.

Kun kuritonta voimaa ei ohjata terveellä tavalla tai kun sitä ei hyväksytä, sen seuraukset voivat olla tuhoisat. Siitä saavat alkunsa sodat, riidat ja väkivaltainen käyttäytyminen. Mikään olemisen laatu meissä ihmisissä, luonnossa tai eläimissä ei ole väärin tai pahaa. Kun mitä tahansa luonnollista osaa itsessä piilotetaan, se johtaa kyseisen laadun epäterveeseen ilmaisuun. Silloin laatu ryöpsähtelee varjoista käsin. Sama energia tulee esiin epäsuorasti: kun esimerkiksi vihaa ei ilmaista suoraan, aiheutuu passiivisaggressiivisuutta. Mitään osaa meistä kun ei kuulu tai oikeastaan edes voi piilotella. Energia ei valehtele eikä se katoa yrityksillä peittää sitä.

Kun seksuaalienergian voimallinen ja tuhoisa puoli hyväksytään osaksi ihmisyyttä, se laskeutuu ihmiseen. Silloin energia kehollistuu. Siitä tulee yksilön voimavara ja voima saa elää itseään läpi palvellakseen. Tällainen ihminen on läsnäoleva, hän ilmaisee itseään rehellisesti, kuuntelee tunteitaan ja vastaa tarpeisiinsa. Hän ei ole primääristen halujensa vietävissä, mutta huomioi ja toteuttaa niitä rehellisenä itselleen ja muille.

Ihminen, joka on läsnäolevasti kehossaan, on usein aito ja olemukseltaan rento. Tällainen ihminen on elävä. Hän on se kaveri, joka nauraa räkättää avoimesti, kun jokin huvittaa tai pistää tanssiksi kuullessaan mieleisensä kappaleen. Kun jokin koskettaa, hän antaa kyynelien virrata, vaikka paikalla olisi tuntemattomiakin ihmisiä. Toisaalta hän ei koe tarvetta miellyttää tai vastata muiden hänelle esittämiin vaatimuksiin. Hän voi olla vaivatta tuppisuuna, kun muut puhuvat. Hän on rehellinen sille kaikelle, mitä hän on. Se tekee hänestä magneettisen.

Pienet lapset ovat hyvä esimerkki läsnäolevasta kehollisuudesta. He hyppivät ja liikkuvat vapaasti välittämättä katseista. He päästelevät suustaan hassuja ääniä vain, koska se on kivaa. Välillä kaadutaan rähmälleen tai kaverin räkää menee suuhun. Aikuisena ei toki ole tarkoitus ilmaista tunteitaan täysin rajattomasti. Kuitenkin kosketus villiin eläimelliseen puoleen on oleellista, sillä se pitää ihmisen kytköksissä puhtaaseen elämänvoimaan.

"Kehossaan läsnä oleva ihminen on rehellinen sille kaikelle, mitä hän on. Se tekee hänestä magneettisen."

Olen miettinyt, keneltä piilottelemme spontaaneja liikkeitä, itkua, iloa ja vapaata itseilmaisua. Pelkääkö sisäinen lapsi meissä vanhempien arvostelevaa katsetta ja hylätyksi tulemista? Vai juontuvatko juuret jonnekin vielä syvemmälle: uskonnolliseen tuomituksi tulemisen pelkoon, tai pelkoon joutua yhteisön ulkopuolelle hulluksi leimattuna — tai peräti roviolle? Niin tai näin, elämme nyt aikaa, jolloin saamme puhua, liikkua ja ilmaista itseämme vapaasti — ja kaikki täällä myös haluaa meidän tekevän niin.

Oma kokemukseni on, että mitä enemmän hyväksyy erilaiset tunteet ja puolet itsestään, sitä suorempaa itseilmaisu on. Enää en itse pysty pidättelemään kyyneliä silloin, kun ne haluavat tulla. Se on ollut vapauttavaa.

Aistit auki näkymättömälle

Eläimellisyyteen kuuluu kyky aistia niin kutsuttua yliluonnollista. Sana yliluonnollinen on minusta harhaanjohtava. Ei ole mitään luonnollisempaa kuin muuttolintu, joka lentää syksyisin etelään tai metsäneläimet, jotka pakenevat ennalta tulevaa tulvaa. Eläimet aistivat ympäristönsä energiakenttää ja reagoivat sen mukaisesti. Sitä on ykseys: yhteydessä olemista kaiken olevaisen kanssa. Ihminen on niin ikään moniulotteinen eläin moniulotteisessa Universumissa. Osana moniulotteisuutta on kyky aistia sellaisia tasoja, joita ei voi silmillä nähdä. Energeettiset tasot ovat koko ajan läsnä ja olemme niiden kanssa vuorovaikutuksessa jatkuvasti, tiedostimmepa sitä tai emme. Sinne varastoituvat ajatellut ajatukset ja sanomattomat tarpeet. Sieltä saat impulssin lähteä kauppaan juuri tiettynä hetkenä, jolloin satutkin törmäämään vanhaan koulukaveriisi. Hetken juttelutuokion jälkeen selviää, että hänellä on vastaus pähkäilemääsi ongelmaan.

Sekään ei ole sattumaa, että ystävä soittaa sinulle juuri kun ajattelit häntä. Hän on ajatuksellaan lähettänyt energiaverkkoon ajatuksen, jonka poimit ennen kuin puhelin pirahtaa. Teillä on siis hetkeä aiemmin syntynyt energeettinen yhteys.

"Kaikilla on kyky aistia. Se on osa ihmisyyttä."  

Ihmiset voivat aistia energeettisiä tasoja ja toistensa energiaa hyvin erilaisilla tavoilla. On olemassa selvätuntoisuutta, selvänäköä ja selvätietoa. Jotkut haistavat erilaisia tuoksuja, kuulevat sanoja tai musiikkia tai maistavat makuja. Myös erilaisten merkkien näkeminen, voimaeläimet, tai tarot- ja oraakkelikorttien antamat viestit tuovat näkyväksi energeettisen maailman tietopankkia. Kaikilla on kyky aistia. Se on osa ihmisyyttä. Toisilla on suorempi pääsy energeettisiin tasoihin, mutta yhtä lailla ihmiset toimivat energiatasojen ohjaamina myös silloin, kun eivät ole siitä tietoisia.

Kun ihminen herkistyy aistimaan hienovaraista energiaa, saattaa hän saada kontaktin myös sellaiseen tietoon, jolla ei ole tällä planeetalla fyysistä muotoa. Nämä voivat olla henkiä, edesmenneitä, henkioppaita, entiteettejä, enkeleitä tai muita sieluja. Se, jolla ei ole fyysistä muotoa, ei oikeastaan ole sen ihmeellisempi kuin se, jolla on. Meistä jokainen on henki ihmisen kehossa. Pelottavinta mielelle näissä yhteyksissä, sattumissa, aistimisissa ja merkeissä on se, että niitä ei voi järjellä ymmärtää. Lisäksi niitä ohjaa joku muu kuin henkilö itse. Niitä ohjaa jokin itseä suurempi voima. Se sama voima tuottaa ukkosmyrskyt ja vuodenaikojen vaihtelun. Sillä suuremmalla voimalla on tahto meihin. Se on rakastava tahto, joka haluaa meille menestystä, iloa ja onnea. Ristiriitaisesti se on samalla meidän oma syvä tahtomme, joka ohjaa meitä elämässä eteenpäin: se on sielumme tahto.

Se, että on tavalla tai toisella kontaktissa mystisyyteen ja elämän näkymättömään tasoon lisää oman kokemukseni mukaan merkityksellisyyden tunnetta. Merkkien saaminen on kuin lukisi itse itselleen luotua salakieltä. Jokaisella meillä on nimittäin oma henkilökohtainen kieli, johon Universumi, henkioppaat, enkelit tai kenttä (kaikki ovat lopulta samaa) vastaa. Ajatus siitä, että jokin isompi voima rakastaa meitä ja tekee kaikkensa auttaakseen meitä oppimaan ja tutustumaan syvimpään olemukseemme herättää minussa luottamusta. Rakkaus haluaa meidän kukoistavan ja nauttivan elämästä täysivaltaisesti.

Eläimellisyydessä piilee ihmisen suurin potentiaali. Kehollistunut seksuaalienergia vapauttaa tuntemaan tunteet, olemaan itselleen ja muille rehellinen, sekä tekee elämästä mehukkaan ja nautinnollisen. Samalla se avaa aisteja yliluonnolliselle, pyhyydelle, johdatukselle ja intuition kuulemiselle.

Kun taivas ja maa yhdistyvät meissä, syntyy sisäinen pyhä liitto. Sitä on olla moniulotteinen ihminen. Ihminen, joka on ihme.



5 vinkkiä - näin herättelet seksuaalienergiaasi

1. YHDISTY AISTEIHISI.Miltä verho tuntuisi poskea vasten? Miten huulesi aistivat lämpötilaa? Nuuhki, liiku, tutki ja koskettele ympäristösi eri pintoja koko kehollasi. 

2. TANSSI.Ilmaise itseäsi ja tunteitasi vapaan liikkeen kautta. Kaikenlainen vapaa liike auttaa kehoyhteyden vahvistamisessa. Lattarimusiikki ja lantion pyöritykset herättävät uinuvan seksuaalienergian.

3. ILMEILE JA ÄÄNTELEHDI. Vääntele kasvojasi, puhu siansaksaa, mölise, vikise ja karju. Tee tämä peilin edessä. Bonuspiste, jos teet harjoituksen kaverin kanssa!

4. MAALAA. Leiki väreillä ja muodoilla. Lopputuloksella ei ole väliä: tärkeintä on vapautua mielen raameista ja ilmaista itseään vapaasti. Voit myös kokeilla sormivärejä.

5. MENE LUONTOON. Se muistuttaa meitä todellisesta villistä luonnostamme.


Tekstin kirjoittaja Jenna Nijmolen on intuitiivinen valmentaja ja energiahoitaja.
Jennan podcastin Uuden ajan nainen löydät Spotifysta.